Category: Kirjoittamisen graduja

Posted on

Pysyvä mielihyvä kirjoittamisessa

Nasti Rings: Tutkimus kirjoittamisen tilan luomisesta: subjunktiivi, flow, rituaali ja habitaatti. (2017)

Nasti Rings tutkii gradussaan autoetnografisesti kirjoittamisen tilaa ja mitä siinä tapahtuu silloin kun se on miellyttävä. Tuo kirjoittamisen tila hahmottuu ennen kaikkea nautinnollisena olona, mutta myös oleskelun ympäristönä.

Ringsin tutkimus keskittyy kirjoittamisen nautintoihin. Se edustaa selvää vaihtoehtoa työ-keskeiselle käsitykselle luovasta kirjoittamisesta. Työskentelyä ja ahkeruutta korostavassa kirjoittamiskulttuurissa Ringsin näkökulma on erityisen tarpeellinen. Tavoitteellisen työskentelyn tilalle hän hahmottaa paikkaa, josta vapaus, affektiivisuus ja luova leikki vallitsevat. Ne synnyttävät paikan, jossa kirjoittaja voi toteuttaa itseään ja jopa ylittää itsensä.

Rings ottaa teoriat ja käsitteet vaivattomasti omaan käyttöönsä ja vie taitavasti myös lukijansa mukaan luovan kirjoittamisen elementtejä tarkastelemaan.

Kirjoittamista tarkastellaan tutkimuksessa sisäisen kasvun voimana, mielihyvän ja mielekkyyden lähteenä, johon kuuluu mahdollisuus siirtyä arkielämän ja -todellisuuden rajoista vapaan kuvittelun alueelle.

Russin (2009) affektiiviseen luovuusteoriaan tukeutuen Nasti hahmottaa kirjoittamisen vapautta ja leikkiä.

Ringsin työpäiväkirjan otteet tarjoavat autoetnografista aineistoa vuoden aikana syntyneistä kirjoittamisen nautinnon kokemuksista. Hän keskittyy käsittelemään vain miellyttävän ympäristön, kehollisesti nautinnollisen oleskelun, sekä luovuuden tiloja. Nuo tilat saattavat olla vain hetken käväisyjä tai tuntikausien kirjoittamista. Ringsin huomio on kuitenkin tiloissa jotka kestävät pitkään ja johon voi myöhemmin palata.

Kirjoittamisen tilaan liittyvien rituaalien tehtävänä hän pitää luovuuden turvaamista: sen tulee luoda tila, jossa kirjoittaja voi häiriöttömästi viipyä niin pitkään kuin on tarvetta ja voimia.

Tutkimuksessa tarkastellaan kirjoittamisympäristöä sekä konkreettisena tilana, fyysinen olotilana että mentaalisena tila. Tuohon tilaan kuuluu sekä fiktion maailma että kirjoittamisen maailma. Tällaisen tilan tutkiminen on mahdollista kirjoittamisen habitaatin käsitteen avulla. Rings hakee tästä tukea omalle, lähes asumisen kaltaisen pitkäaikaisen kirjoittamisen tarkastelulleen. Tutkimus tuo esille seikkoja, jotka tekevät kirjoittamisesta miellyttävää, ja elämäntapaan liittyvän asian.

JOHDANTO
2 LUOVAN KIRJOITTAMISEN TUTKIMUS
2.1 Autoetnografinen tapaustutkimus
2.2 Tutkimuskysymys
2.3 Tutkimuksen toteuttaminen

3 KIRJOITTAMISEN MENTAALINEN TILA: VAPAUS JA LEIKKI
3.1 Subjunktiivinen tila:arjen rajojen tuolla puolen
3.2 Flow-tila
3.3 Rituaali turvaa subjunktiivisen tilan ja siirtää flow-tilaan

4 LUOVAN KIRJOITTAMISEN YMPÄRISTÖ

4.1 Habitaatti: luovan kirjoittajan elinympäristö ja kirjoittamisen kasvupaikka
4.2 Habitaatio: luovan kirjoittamisen ympäristön asuttaminen ja kehollisuus

5 IDEOIDEN TILA JA KIRJOITTAMISPROSESSI
5.1 Luova ongelmanratkaisu luovassa kirjoittamisessa
5.2 Ideoiden synty elää yhteydessä subjunktiiviseen tilaan

6 KIRJOITTAMISEN TILAN PITKÄAIKAISUUS JA JATKUVUUS
6.1 Muisti ja luovuus: tunteiden ja kokemusten ajattomuus
6.2 Pitkäaikaisuus ja intuitio: vaikutukset suunnitteluun ja luomiseen
6.3 Päätäntö: päättymätön kirjoitusprosessi

LÄHTEET

Posted on

KIRJOITTAJA PIIRISSÄ

Jonna Myllykangas
KIRJOITTAJA PIIRISSÄ
– vertaisryhmään kuulumisen merkityksistä ja KynäilijäHilimat-kirjoittajaryhmä

Millä tavalla kirjoittajapiirissä toimiminen auttaa yksilöä hyödyntämään muiden jäsenten vahvuuksia? Tätä Jonna Myllykangas tutkii gradussaan. Kirjoittajaryhmä on jäsenilleen merkityksellinen, mutta yllättävän monista eri syistä.

Kirjoittajien erilaisuuden huomioiminen kuuluu keskeisesti Myllykankaan tutkimukseen, siksi teoreettinen osa jakautuu sekä ryhmän että yksilön tasoihin.

Yksilöllisyys korostuu kirjoittamisen motivaatioon ja identiteettiin liittyvässä teoriassa. Toisaalta esille nousee roolien muodostuminen vapaissa kirjailijaryhmittymissä sekä yhteisöllinen luovuus.

Jonna Myllykangas tutkii kirjoittajapiiriä, joka on tavannut harvakseltaan mutta monen vuoden ajan.  Hän kysyy, mitä ryhmä on antanut kirjoittajana kehittymiselle erityisesti vertaispalautteen kautta. Hän haastattelee ryhmän kuutta aktiivista jäsentä, ja keskittyy vertaispalautteen tarkasteluun. Erityistapauksena on analyysi palautekeskustelussa, jossa käsillä ovat Myllykankaan omat tekstit.

 

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen rakenne, tavoitteet ja tutkimusongelma
1.1.1 Aineisto ja tutkimusmenetelmä
1.1.2 Taiteellinen osa

1.2 KynäilijäHilimojen synty
1.3 Erilaisuus on rikkaus
1.4 Aiempi tutkimus

2 LUOVUUS YHTEISÖLLISENÄ ILMIÖNÄ

2.1 Yhteisöllinen luovuus
2.1.1 Motivaatio ja ympäristö
2.2 Kirjalliset ryhmittymät ja yhteistyöpiirit

3 YHTEISTYÖPIIRIN RYHMÄDYNAMIIKASTA

3.1 Ryhmän muodostumisen vaiheet
3.2 Ryhmädynamiikka

4 VERTAISPALAUTE KIRJOITTAJAN TYÖSSÄ

4.1 Lukijapalaute vs. asiantuntijapalaute
4.2 Good cop, bad cop
– palautteen tyylit
4.3 Yhteisöllisyys identiteetin vahvistajana
4.4 Työryhmäkirjoittamisen vaaran paikat

5 KEITÄ KYNÄILIJÄHILIMAT OVAT?

5.1 Tavoitteista
5.2 Tapaamisen anatomia

6 PALAUTTEEN ANALYSOINTIA

6.1 Kirjallisen ja suullisen palautteen erot
6.2 Mitkä muokkaukset lopulta hyväksyn?

7 PÄÄTÄNTÖ

 

Tutkimus on osoitteessa
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/54543

 

Posted on

Kuinka kirjoittaja kuuntelee henkilöhahmoaan

”On valittava sanat, on valittava elämä”
Minna Mikkonen: Muistista ja kertomisen tiloista romaanikäsikirjoituksessa ja kirjoittamisprosessissa (2017)

 

Taiteellisen tutkimuksen piiriin kuuluvassa pro gradussaan kirjailija Minna Mikkonen tutkii romaanihenkilöiden fiktiivisen muistin syntymistä.

Henkilöhahmot käsikirjoituksessa ovat hänelle eräänlaisia tekstin syntypaikkoja, joiden ympärille kehkeytyy elämää, muistoja ja odotuksia. Hän välttää tarkoituksella puhumasta henkilöhahmon tai romaanin sisällön suunnittelusta, sen sijaan hän puhuu kirjoittamisen tilaan muodostuvasta romaanista ja henkilöhahmojen kuuntelusta. Samalla kirjailija tarjoaa omia muistojaan, ruumiillista muistia ja assosiaatioita kahden henkilöhahmon tarpeisiin.

Tutkimuksessa sovellettu tapa tarkastella henkilöhahmojen syntymistä teoksesta käsin muodostuvassa ”kirjoittamisen tilassa” perustuu Maurice Blanchot’n kirjoittamisen filosofiaan.

Mikkonen tarkastelee fragmentaarisia merkintöjään ja niitten kehkeytymistä teoksen henkilöhahmojen tarinoiksi ja muistoiksi. Hän asettaa naishahmonsa itselleen tuttuihin elämän vaiheisiin: äitiyteen, rakkauteen, lapsuusmuistoihin ja odotusaikaan. Tutkimuksessaan Mikkonen tarkastelee romaanikäsikirjoitusta sekä kirjoitusprosessia yrityksenä kuunnella sitä, millaiset henkilöhahmot teoksen rakenteeseen syntyvät.

Tämä tyyppistä kirjoittamisen tutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty, se tarjoaa kiinnostavan näkökulman siihen millä tavalla romaanien henkilöhahmot syntyvät kirjoittamisen myötä.

1.Johdanto

1.1 Tutkimuksen tausta ja lähtökohdat

1.2 Kaunokirjallinen osuus, Lähtölauluja. Taiteellinen idea

1.3 Tutkimukseni teoriapohjasta

1.4 Lukujen sisällöstä

2. Kertomisen ja kirjoittamisen tiloja sekä välineitä

2.1 Kirjeet ja kirjoittaminen

2.2 Valokuvat

2.3 Sisäinen puhe. Olivian keho kertomisen tilana ja kohteena

2.4 Monologista dialogiin, sisäpuolelta ulkopuolelle

3. Elämä, joka kerrotaan ja unohdetaan

3.1 Olivian ja Kertun muisti ja omaelämäkerrallinen itse

3.2 Keho muistin tilana ja karttana

3.3 Kirjoittavan minän muisti ja assosiaatiot

4. Kirjoittamisen aalto

4.1 Kirjoittajaansa pakeneva kirjoitus. Hiljaisuus ja katkokset

4.2 Yhteyteen pyytävä kirjoitus. Kirjoittamisesta ja lukemisesta

5. Lopuksi

Posted on

Hanna Nivala: KIRJOITTAMISPELI

Hanna Nivala
KIRJOITTAMISPELI: luovan kirjoittamisen pelillistäminen (2017)

Hanna Nivalan gradu -tutkimuksen tavoitteena on pelillistää kirjoittamisprosessia videopelin avulla, ja tehdä kirjoittamisesta välittömästi palkitsevaa. Erityisesti nuorille suunnatun kirjoittamispelin tavoitteena on helpottaa laajan tekstikokonaisuuden kehittelemistä, edistää luovuutta ja ongelmanratkaisua. Laajan proosatekstin työstäminen voidaan jakaa välietappeihin, ja voidaan tarjota onnistumisen hetkiä, niin että kokonaisuudesta tulee järjestelmällinen ja suunnitelmallinen.

Lähtökohtana Nivalalla on se, että kirjoittamisen prosessissa itsessään täytyy olla jotain yhteistä pelaamisen kanssa niin, että tätä prosessia voi vahvistaa. Nivala esittelee kirjoittamisen ja pelien yhteyksiä käytännössä.

Sekä pelaamisessa että kirjoittamisessa olennaista on luovuus, parhaimmillaan flow-tila. Tämän osoittamiseksi Nivala rinnastaa flow-teorian peruselementit vastaaviin pelillistämisen teoriassa. Esimerkiksi epäonnistumisen pelon hälveneminen pelin avulla voi lisätä kirjoittajan uskallusta kokeilla eri mahdollisuuksia.

Toisaalta peli on sääntöihin perustuva systeemi, joka auttaa lopputulokseen pääsemisessä. Niiden saavuttaminen palkitsee kirjoittajaa suoritustasolla, koska pelissä kaikella yrittämisellä ja onnistumisella on välittömiä seurauksia. Nivala löytää runsaasti kiinnostavia kirjoittamispeliin liittyviä mahdollisuuksia myös oman pelikäsikirjoituksensa kautta.

SISÄLLYS

1 TUTKIMUKSENI LÄHTÖKOHDAT JA MOTIIVIT

2 PELIT JA PELILLISTÄMINEN

2.1 Miksi pelaamme?

2.2 Pelillistäminen

3 LUOVA KIRJOITTAMINEN

3.1 Luova prosessi

3.1 Kirjoittamisen esteet ja ongelmat

3.2 Miten prosessia voi tukea

4 PELI KIRJOITTAMISEN TUKENA

4.1 Mitä pelillisiä kirjoittamissovelluksia on jo tehty

4.2 NaNoWrimo-tapahtuman pelillisyys

4.3 Oma käsikirjoitukseni – Discovering of Howth

4.4 Peli reflektoinnin tukena

4.5 Peli tekstin tuottamisen tukena

4.6 Peli tulkitsemisen tukena

4.7 Muita mahdollisuuksia, oman työni karikot

5 PÄÄTÄNTÖ

Posted on

Kirsimarja Alatalo: Raamatun käyttö kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä.

Perinteisesti Raamattua on käytetty sielunhoidollisena oppaana luku- ja keskustelupiireissä, mutta onko terapialla ja sielunhoidolla varsinaista eroa?  Kirsimarja Alatalo on toiminut ohjaajana ryhmässä, joka on sielunhoidollisesti kasvuryhmä ja samalla kyseessä on kirjallisuusterapeuttinen ryhmä.

Alatalon ryhmässä on keskitytty Psalmeihin, niistä keskustelemiseen sekä kirjoittamiseen. Alatalon ryhmässä kirjoitettiin muodoltaan tiukkoja ja lyhyitä tanka – ja pantoum -runoja.

Kirsimarja Alatalo:

Raamatun käyttö kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä (2017)

JOHDANTO

1.1. Tutkimuksen taustaa

1.2. Tärkeimmät käsitteet ja tutkimusta suuntaavat valinnat

1.3. Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen tavoite

1.4. Aiemmat samaa aihetta käsittelevät kirjallisuusterapeuttiset

tutkimukset

  1. KIRJALLISUUSTERAPIA

2.1. Mitä kirjallisuusterapia on

2.2. Kirjallisuusterapian teoriatausta

2.3. Kirjallisuusterapian tavoitteet

2.4. Metafora kirjallisuusterapiassa

2.5. Ryhmämuotoinen kirjoittaminen kirjallisuusterapiassa

  1. SIELUNHOITOTERAPIA

3.1. Mitä sielunhoito on?

3.2. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoito

3.3. Sielunhoidon suuntaukset

  1. KIRJALLISUUSTERAPIA JA SIELUNHOITO KOHTAAVAT

4.1. Sielunhoito ja psykoterapia

4.2. Kirjallisuusterapian ja sielunhoidon yhteys

4.3. Kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet

  1. KIRJALLISUUSTERAPEUTTISENRYHMÄN KOKOAMINEN

JA OHJAAMINEN

5.1. Tutkittavan ryhmän kokoaminen ja tutkimusluvat

5.2. Ryhmäistuntojen toteutus ja tehtäväannot

5.3. Tehtäväantojen vaikutus aineistoon

5.4. Tutkijan ja ohjaajan kaksoisrooli

5.5. Raamatun käyttö kirjallisuusterapiassa

5.6. Muu tutkimusaineisto

5.7. Naturalistinen tutkimusote

5.8. Grounded theory eli aineistoon perustuva teoria

  1. AINEISTON ANALYYSI JA TULKINTA

6.1. Ryhmäistunnoissa tuotettu aineisto

6.1.1. Tankarunot

6.1.2. Pantoumrunot

6.2. Aineiston analyysimenetelmät

  1. TUTKIMUKSEN TULOKSET

7.1. Metaforien analyysi ja tulkinta

7.2. Ryhmässä kirjoitettujen tekstien teemat

7.3. Raamatun merkitys kirjoittamiselle

7.4. Tutkimuspäiväkirjan analyysi

7.5. Alku- ja loppukierrosten merkitys

7.6. Kirjallisuusterapiaprosessin kokonaismerkitys

  1. LOPUKSI

8.1. Johtopäätöksiä

8.2. Tutkimuksen luotettavuustarkastelua

8.3. Jatkotutkimusaiheita

Posted on

Miia Pirinen: Vastakarvaan kirjoittaminen feministisen fiktion kirjoittamisen menetelmänä (2017).

Miia Pirinen soveltaa kirjoittamisen tutkimuksen gradussaan  vastakarvaan kirjoittamisen metodia erityisesti spekulatiivisen fiktion alueelle.

Feministinen vastakarvaan kirjoittaja purkaa tottumuksia ja luonnollisiksi tulleita ennakkoluuloja omista teksteistään. Pirinen kehottaa huomaamaan tarkasti seikkoja, mitä kirjoittaja kuvaa sukupuoleen sekä erityisesti vammaisuuteen liittyen. Esimerkiksi huomio kiinnittyy vammaisuuteen vain silloin, kun sillä on merkitystä. Samoin sukupuolisia konventioita voi purkaa, eikä korostaa sitä turhaan yhteyksissä, missä sillä ei ole merkitystä.

Pirisen tarkastelee omaa romaanikäsikirjoitustaan vastakarvaan kirjoittamisen kannalta. analyysiin. Hän käsittelee mm. sellaisia seikkoja kuin stereotypioita ja nähdyksi tulemista; sukupuolista mies-nainen binääriä ja siitä vapautumista, rodullistamista, seksuaalisia kysymyksiä ja kehollisuutta.

Miia Pirisen tutkimuksessa feministinen analyysi ja kirjoittamalla tapahtuva työskentely iskee erinomaisesti proosailmaisuun pesiytyviä ennakkoluuloja vastaan.

Miia Pirinen: Vastakarvaan kirjoittaminen feministisen fiktion kirjoittamisen menetelmänä (2017).

1 Johdanto

2 Feministisen kirjoittamisen tutkimuksen lähtökohtia

2.1Feminismi

2.2 Oma positio

2.3 Feministinen tutkimus ja intersektionaalisuus

2.4 Feministinen kirjallisuudentutkimus

2.4.1 Vastakarvaan lukeminen

2.5 Feministinen fiktio ja naiskirjallisuus

2.5.1 Naiskirjoitus ja naisten estetiikka

2.5.2 Miesvaltainen kaanon ja universaali estetiikka

2.6 Feministinen kirjoittaminen ja toisin kirjoittaminen

2.6.1 Muoto ja kirjoittajan makuaisti

3 Kirjoittamiskäsitys ja kirjoittamisen prosessi

3.1 Kirjoittamisen luonne ja feministinen intuitio

3.2 Prosessikirjoittaminen ja feministisen kirjoittamisen prosessi

3.3 Palautteen antaminen itselle ja lukijan huomioiminen

4 Spekulatiivisen fiktion mahdollisuudet

4.1 Spefi ja sen poliittisuus

4.2 Feministinen spefi ja feministiset utopiat

5 Representaatio ja Mustekalan ja kellosepän feminismi

5.1Representaatio.

5.1.1Määritelmät

5.1.2 Nähdyksi tuleminen ja mahdollisuudet

5.1.3 Stereotypiat, toiseus ja autenttisuus

5.1.4 Kuka saa kirjoittaa mistäkin

5.2 Sukupuoli

5.2.1 Sukupuolen käsite, sukupuoliroolit ja sukupuolittunut yhteiskunta

5.2.2 Sukupuolen performatiivisuus ja binääri

5.3 Seksuaalisuus ja seksuaalinen suuntautuminen

5.3.1 Naisen seksuaalisuus, seksuaalinen oppressio ja raiskauskulttuuri

5.3.2 Heteroseksuaalisuus ja -normatiivisuus

5.3.3 Homoseksuaalisuus

5.3.4 Romanssit ja bury your gays

5.4 Rotu ja etnisyys

5.5 Kehollisuus ja kauneuskäsitykset

5.6. Vammaisuus

5.6.1 Näkökulmia ja määritelmiä

5.6.2 Ongelmalliset tarinat ja taustaoletukset

5.6.3 Toivotut tarinat ja fiktion mahdollisuudet

5.6.4 Oletettu lukija, samastuminen ja vammaisuuden rooli tarinassa

5.6.5 Ableismi ja kielenkäyttö

5.7 Yhteiskuntaluokka

6 Päätäntö ja lähteet

Posted on

Laura Väänäsen gradu: Opettaja kirjoittajana

Opettajan oman kirjoittamisen merkitys käytännön opetustyölle on suurempi kuin yleensä uskotaan. Äidinkielen- ja kirjallisuuden opettaja, joka harrastaa itse kirjoittamista välittää oppilaalle epäsuorasti monia tärkeitä seikkoja.  Laura Väänäsen Opettaja kirjoittajana (2016) pro gradun mukaan opettajan hankkima, luonnollisestikin kirjoittamiseen liittyvä käytäännön tieto, vaikuttaa opettamiseen. Vähitellen tapahtuva b) opettajapersoonan kehittyminen vaikutta myös sekä lopulta c) opettaja vaikuttaa epäsuorasti oppilaiden kokonaispersoonan kehittymiseen. Oppilaiden luovuus, itseilmaisu, oppimiskyvyt ja ongelmanratkaisutaidot nousevat näin arvoonsa.

Laura Väänänen tutkii opettajia, jotka ovat sekä intohimoisia kirjoittajia että opettamiseen suuntautuneita. Luovan kirjoittamisen suuret englanninkieliset kulttuurit Yhdysvalloissa, Briteissä sekä Australiassa tarjoavat tältä alueelta laajaa ja kiinnostavaa tutkimusta. Tämän liittäminen suomalaiseen opettajuuteen tuo esiin sen, että itse kirjoittamiseen liittyvä kulttuuri on vielä vaatimatonta, mutta opettajan persoonallisuuden huomiointi on Suomessa vahvaa.

 

 

Posted on

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmia voi lievittää kirjoittamalla, Outi Rantakylä käsittelee kirjoittamisen pro gradussaan sitä, miten tämä tapahtuu. Hän käsittelee myös julkisen identiteettityön mahdollisuuksia, häpeäleimaa ja sen voittamista.

Bipolaarisen mielialahäiriön maanista vaihetta on usein pidetty taiteelle ja luovalle työlle otollisena. Rantakylä osoittaa kuinka luovuuden ja hypomanian rinnastaminen on peittänyt alleen kirjoittamisen ja mielialahäiriön hoidon mahdollisuudet.

Kuinka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tulisi suhtautua kirjoittamisterapiassa niin keskeiseen koherentin elämäntarinan hahmottamiseen. Elämä tuntuu jakautuvan eri alueisiin. Rantakylä kiinnittää huomiota muistamattomiin jaksoihin sairauden akuutissa vaiheessa, ja siihen, miten niihin voidaan suhtautua. Muistista kadonneen ajanjakson voi autuaasti unohtaa tai kirjoittaja voi hahmottaa sitä ulkopuolisen tiedon avulla. Akuuttien sairasjaksojen käsittely on osa prosessia, ja siihen kuuluu a) sairauden kieltäminen, b) sen sulkeminen varsinaisen elämäntarinan ulkopuolelle sekä c) sairauden hyväksyminen ja liittäminen osaksi elämäntarinaa. Nämä ovat tutkimuksen keskeisiä huomioita.

Sairaskertomuksen tarinamuotoja Rantakylä käsittelee Viktor Frankin klassiseksi tulleeseen jaotteluun perustuen. Etsiessään omaelämäkerroista a) arvonpalautustarinoiden, b) kaaostarinoiden, c) etsintätarinan piirteitä hän tuo esiin sellaisia tarinarakenteita, joita sairastuneet tarvitsevat elämäntarinaa hahmottaessaan. Frankin tarinamuotojen soveltaminen on tutkimuksen keskeistä antia samoin kuin myös traumasta kirjoittamisen voimaannuttavuuden ja julkisen identiteettityön tarkastelu.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät joutuvat usein leimatuiksi, Outi Rantakylä käsittelee tutkimuksessaan kiinnostavalla tavalla häpeäleimaa, ja kysymystä voiko kirjoittamalla vapautua siitä ja muuttaa ihmisten käsityksiä.

Tutkimus soveltaa kirjoittamisterapian, psykoterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tutkimusta bipolaarisen mielialahäiriön hoitoon.

Outi Rantakylä
Assosiaatioiden ilotulituksesta koherentiksi kertomukseksi
 – kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet. Kirjoittamisen pro gradu, Kirjallisuus Jyväskylän yliopisto 2016
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/50238

1. Johdanto

2. Kaksisuuntainen mielialahäiriö

2.1 Kaksisuuntainen mielialahäiriö sairautena

2.2 Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus

2.3 Oma positioni

3. Kirjoittamisen terapeuttisuus ja omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

3.1 Terapeuttinen kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia

3.2 Terapeuttinen kirjoittaminen ja psykoterapia

3.3 Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

4. Sairaus tekstissä ja hoitavuuden osatekijöitä Aspin, Cheneyn ja Hornbacherin romaaneissa sekä omassa tekstissäni

4.1 Tyhjiöstä tarinaksi, kaaoksesta kertomukseksi

4.2 Merkitystä etsimässä

4.3 Sairastuminen traumana

4.4 Minä saan olla – julkinen identiteettityö

4.5 Piilossa, kaapissa – häpeästä

5. Kirjallinen osa: Kirkasvalolamppuja kuoleman varjon maassa

5.1 Tekstin syntyprosessi ja genre

5.2 Runomuoto terapeuttisena ilmaisemisen tapana

6. Päätäntö

7. Lähdeluettelo

8. Liite

 

Posted on

Markus Partanen: Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016)

Romaanin kirjoittamista voidaan tarkastella simulointina. Romaani luo maailman, johon voi eläytyä ja jonka voin kokea elävänä, jonka henkilöt koen tuntevina olentoina – juuri tätä voidaan sanoa simuloiduksi. Kirjoittaja voi kehittää simuloinnin taitojaan, kuten Markus Partanen osoittaa kirjoittamisen tutkimuksen gradussaan Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016).

Partasen tutkimuksen kohteena on mentaalinen simulointi historiallisen fiktion kirjoittamisen prosessissa. Historiallinen romaani eroaa hänen historiatutkimuksesta siinä, että romaanissa simuloidaan maailma ja lukija eläytyy siihen. Simuloinnin käsitettä käytetään kognitiivisessa tutkimuksessa ja Partanen kokeilee sitä kirjoittamiseen. Hän kirjoittaa historiallista romaania ja tutkii mielen prosesseja siinä.

Partanen keskittyy tutkimaan henkilöhahmon simulointia, kuinka romaanin minäkertoja muodostuu elävältä vaikuttavaksi hahmoksi. Hänen tavoitteenaan on tutkia mielikuvien kehittelyä kirjoittamisen hetkellä. Tätä varten hän on videoinut kirjoittamisprosessiaan, ja soveltaa videolla ns. protokolla-menetelmää eli ääneen ajattelua kirjoittamisen yhteydessä.  Tarkastelun kohteena ovat kirjoittajan päättely, havainnot ja muisti.

Simuloinnin tavat, kuten henkilöhahmon asemaan asettuminen ja henkilölle ominaisen kokemistavan kuvitteleminen ovat seikkoja, joita Partanen käsittelee pätevästi.

Markus Partanen: Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016)

1   Johdanto
1.1   Historiallisen romaanin genrestä ja historiasta
1.2   Kognitiivinen lähestymistapa kirjoittamiseen
1.3   Aiempi tutkimus
1.4   Tutkimuksen rakentuminen

2   Teoriatausta
2.1   Simulaatio, mimesis ja kulttuuriteoria
2.2   Mentaalisen simuloinnin psykologiaa
2.3   Mentaalinen simulointi, muisti ja muistot
2.4  Simuloinnin tavat

3   Esityöt simuloinnin pohjana
3.1   Tutkimusta, ajattelua ja suunnittelua
3.2   Faktojen ja elämysten etsintää
3.3   Informaation monipuolista työstämistä
3.4   Ristinveistäjän esityöt

4   Analyysin menetelmät ja kulku
4.1   Ääneenajattelumenetelmä
4.2   Analyysin kulku lyhyesti
4.3   Henkilöt, toimintakulut ja objektit

5   Mentaalinen simulointi ja suunnittelu
5.1   Toisen perspektiivin huomioiminen
5.2   Mielikuvittelu on moniaistista
5.3   Mallintava ajattelu ammentaa muistista
5.4   Tarkentavat ja väljät assosiaatiot

6   Kielellistäminen, arviointi ja monitorointi
6.1  Monitorointi ohjaa toimintoja
6.2   Mielteiden arviointia
6.3   Mielensisältöjen kielellistäminen

7   Päätäntö