Aseeminen kirjoitus on tekstitaiteen muoto, jossa sanat eivät ole luettavia. Se on kuitenkin kirjoitusta, vaikka se ei välitä kielellisille ilmauksille tyypillistä sisältöä. Aseemista kirjoitusta tehdään visuaalisessa runoudessa, kalligrafiassa, kuvataiteessa ja käsitetaiteessa. Kyse on monitaiteisesta ilmaisumuodosta, jolle on tyypillistä kirjallisuuden, kuvataiteen ja käsitetaiteen ilmaisukeinojen yhdistely.
Riikka Ala-Hakula tarkastelee pro gradussaan aseemisen kirjoituksen traditiota, typologiaa ja tulkintakeinoja. Hän kartoittaa aseemisen kirjoituksen ilmaisukeinoja Henri Michaux’n runokokoelmassa Mouvements, Bernard Réquichot’n kirjeissä Ecritures illisibles ja Luigi Serafinin ensyklopediassa Codex Seraphinianus.
Aseeminen kirjoitus muodostuu kuitenkin merkeistä (Peirce). vaikkei se kanna kielellisille ilmauksille tyypillistä semanttista sisältöä. Roy Harrisin kirjoitusalustan semiologia osoitti, että kirjoitus muodostaa merkityksiä myös graafisen tilan tasolla. Aseemisessa kirjoituksessa merkkien väliset suhteet ja niiden väliin jäävä tyhjä tila kantavat itsessään merkityksiä. Harris esittää typologian, jonka avulla näitä merkityksiä on mahdollista analysoida.
Derrida osoitti olennaisen asian aseemisesta kirjoituksesta: kirjoituksen tekotapahtuma ei ole lähtökohtaisesti ainutlaatuinen, vaan se on tunnistettava juuri toistettavuutensa ansiosta. Riikka Ala-Hakula tulkitsee Henri Michaux’n runokokoelmaa Mouvements kehollisen kirjoittamisen näkökulmasta. Bernard Réquichot’n kirjeitä Ecritures illisibles hän tulkitsee ironisen monitulkintaisuuden näkökulmasta. Luigi Serafinin ensyklopediaa hä n tulkitsee Codex Seraphinianus utopian näkökulmasta.
