Rubén Abella piti kompaktin työpajan mikrofiktiosta Creative Writing konferenssissa 22.10 Jyväskylässä.EACWn blogisivulla Abella kirjoittaa kirjoittamisen ja valokuvan suhteesta sekä työpajasta. Seuraavassa Maarit Nisun raportti Abellan -työpajasta.
MAARIT NISU:
Rubén Abella kertoi mikrofiktion teoriasta havainnollisten esimerkkien ja meidän työpajalaisten laatimien tekstien pohjalta. Samoin hän osoitti, ja me harjoittelimme itsekin, miten kuvia ja mikrofiktiota voi yhdistää toisiinsa. Pidin kovasti tästä monipuolisesta ja osallistujat hyvin huomioivasta työskentelystä.
Lähdimme liikkeelle Beatriz Pérez-Morenon tarinasta, jonka Rubén ilmeiseti oli kääntänyt englanniksi ja jonka minä edelleen käännän suomeksi, mutta eiköhän idea silti säily:
Nainen näki miehen ohi ajavan metron vaunussa ja tiesi, että siinä olisi hänen
elämänsä mies. Hän kuvitteli puhuvansa, aterioivansa, käyvänsä elokuvissa,
nukkuvansa miehen kanssa, heidän elämäänsä yhdessä. Nainen menetti
mielenkiintonsa mieheen.
Meidän kurssilaisten tuli esitellä itsemme kertomalla vastaavanlainen muutaman virkkeen mittainen elämäntarinamme (jonka kirjoittamiseen ei montaa minuuttia suotu).
Synnyin maalaistytöksi. Kärsin, kun jouduin asumaan kaupungissa. Kun nyt lypsän
lehmiämme, ihmettelen, että pitäisikö minun olla jossain muualla.
Esimerkkien kautta hahmottui vähitellen se mitä mikrofiktio on ja mitä se ei ole. Tarinan lyhyys ei vielä tee tekstistä mikrofiktiota, mutta on toki yksi sen ominaisuuksista. Abellan esittelemistä teksteistä pisimmät olivat noin liuskan mittaisia.
Narratiivisuus erottaa mikrofiktiot esimerkiksi runoista, vaikkakin mikrofiktiot voivat puhutella lukijaa runon tavoin. Sanojen
valinnalla on tärkeä merkitys: jokaisella sanalla on oltava tehtävä ja jo sanojen sointi voi aiheuttaa lukijoissa tiettyjä, universaaleja tunteita. Myös esimerkiksi visuaaliset detaljit ja joskus huumori – usein musta – ovat tärkeitä. Mikrofiktion aiheet kumpuavat usein todellisesta elämästä, mutta voivat kieppua myös toden ja mielikuvituksen rajapinnalla. Mikrofiktioille on
tyypillistä intertekstuaalisuus ja tekstien merkitys voi avautua ja laajentua sitä kautta.
Mikrofiktioissa ihmisille tapahtuu aina jotakin viimeistään lukijan mielikuvituksessa. Varsinaista henkilöhahmojen kuvausta mikrofiktioissa ei yleensä ole, mutta dialogia käytetään usein. Aukot ovat olennainen osa mikrofiktion rakennetta; se mitä kertomuksesta on jätetty pois on usein tärkeämpää kuin se mitä on kirjoitettu. Mikrofiktioissa pyritään tavoittamaan
olennainen kerronnan ytimekkyyden ja tiheyden kautta. Kirjailija ikäänkuin raottaa ovea vähän, mutta jättää lopullisen tarinan muodostamisen lukijan huoleksi. Pohdiskelimme tätä tulkitessamme Ernest Hemingwayn kirjoittamaksi
väitettyä kuusisanaista tarinaa: “For sale: baby shoes, never worn.”
Miksi vauvan kengät olivat jääneet vaille käyttöä? Oliko äiti kokenut keskenmenon, oliko vauva kuollut, eikö äiti päästänyt kenkien ostajaa koskaan vauvan luo? Kehittelemissämme tulkinnoissa oli yhteistä haikeus ja surumielisyys, jotka saattoivat kummuta siitä, että kohtalokas never -sana oli liitetty hellyyttä ja toivoa herättävään baby -sanaan.
Abella oli mieltynyt kuviin tarinoiden lähteenä. Hyvistä kuvista voi hänen mielestään kuvitella mitä tapahtui ennen kuvan pysäyttämää hetkeä ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Mitä pitempi aikaväli, sitä voimakkaampi kuva. Sama pätee Abellan mielestä mikrofiktioon. Abella totesi, että liitettäessä kuvia ja tekstejä toisiinsa, niiden ei pitäisi suoraan selittää toisiaan vaan toimia
parina. Hän näytti meille oman teoksensa “Fables of the green Lizard”, jonka kuvat oli otettu Kuubassa. Kuvat vaihtuivat toisiin ja niiden taustalla soi musiikki ja pysähdyttäessä jonkin kuvan kohdalla, kuultiin siihen liittyvä tarina. Esimerkiksi yhdessä kuvassa oli ryhmä juhla-asuisia tanssivia naisia, ja siihen liittyi oheinen vapaasti suomennettu tarina:
Kaikki tapahtui viimeisellä hetkellä. Lara sai kiireellisen sähkösanoman, jossa
kerrottiin, että hänen äitinsä teki kuolemaa, ja sydän kurkussa hän matkusti
seuraavalla linja-autolla Trinidadiin. Gladys täytti hänen paikkansa
karnevaalilautalla.
Paraatin aikana Gladys, säteilevä mulata, ei lakannut tanssimasta ja
nauramasta. Vain silloin tällöin, laulujen välissä, hän yritti kuvitella miltä
Laran kasvot näyttivät, kun totuus valkeni hänelle.
Konferenssin kahvitauolla suunnistimme kameroinemme Educan käytävälle kuvaamaan
omalle tarinallemme ideoita. Minun kuvassani käytävän päässä seisoo nainen
selin kaikkiin muihin, hän pitelee puhelinta korvallaan.
Opettaja valittaa taas, että Annalla on vaikeuksia koulussa. Tyttäreni omassa
maailmassa käytetään muille ihmisille tuntemattomia sanoja. Minä huudan ne
julki kovalla äänellä.
Löytyisikö Suomen kirjallisuudessa esimerkkejä mikrofiktiosta? Yksi työpajan osallistujista kertoi, että Aleksis Kivi käytti mikrofiktiomaisia katkelmia pidempien tekstiensä sisällä. Kenties esimerkiksi joku Seitsemään veljekseen sisältyvistä erillisistä tarinoista voisi olla sellainen. Itselleni tuli mieleen Kari Hotakaisen teos Finnhits.