Simo Nieminen: Räpin terapeuttinen käyttö

RÄPIN TERAPEUTTINEN KÄYTTÖ  on Gynän gradu. Räppärinä tunnettu Simo Nieminen on perehtynyt Yhdysvalloissa kehitettyyn räp-terapiaan, ja täydentää tätä omakohtaisilla räp-muusikon ja työpajojen ohjaajan kokemuksillaan.

Sanan parantava käyttö onin yllättävän selvää ja voimakasta räpissä. Simo Nieminen tekee sekä kirjoittamisen tutkimusta että taiteen terapeuttisen käytön tutkimusta.  Kyseessä on on pioneerityö, ensimmäinen, joka käsittelee sanan käytön terapeuttisuutta.

Simo Nieminen: RÄPIN TERAPEUTTINEN KÄYTTÖ

ohjaaminen ja inhimillisen kasvun tukeminen (2017)

JOHDANTO

2 Lähtölaukaukset ja menneet askeleet – katsaus historiaan

2.1 Puhelaulu ja köyhät olosuhteet

2.2. Huumorijuurista rohkeiksi lähiympäristön havainnoijiksi – suomiräpin kehittyminen

2.3. Mun perustukset eli räppijuuret

2.4. Räp-tarapian alkuvaiheet

3 RÄPKIRJOITTANEN

3.1. Lajien häilyvät rajat koetuksella – räpin suhde laululyriikkaan

3.2 Räpkirjoittamisen teoreettinen tausta

3.3 Rytmi

3.4 Riimit

4 RÄPIN TERAPEUTTISET ELEMETIT

4.1 Räp-terapiaa määrittämässä

4.2 Räpin ominaiset piirteet ja niiden terapeuttisuus

4.3 Räpin hyödyntäminen ja soveltaminen terapiakäytössä

4.3.1 Laulukommunikointi

4.3.2 Rummuttelu lämmitysharjoituksena

4.3.3 Freestyle

4.3.4 Lyriikoiden kirjoittaminen ja kappaleiden tekemisen prosessi

4.3.5 Osallistujien lyriikoiden puintia

4.4 Terapeutin rooli ja ongelmakohtia

4.5 Räppäri ohjaajana

4.6 Monenikäiset ja räpin sopiminen Suomeen

4.7 Itsehoito ja identiteettipääoma

5 LOPUKSI

Räp-terapian synty Yhdysvalloissa on hyvinkin yhteisöllinen ja ryhmäterapiaan sopiva muoto.  Hiphop- ja räp-kulttuuriin identifioituneiden nuorten terapiana se tunnistaa myös tämän erityiskuluurin mahdollisuudet.

Räp kuuluu samaan köyhistä oloista lähteneeseen mustien kulttuuriperintöön kuin blues, jazz, funk ja soul. Siirtyessään urbaaneihin ghettoihin, mustasta musiikista tuli ylpeyden ja arvostuksen hankkimisen muoto, respektin ja arvostuksen osoitusten kulttuuria.

Nieminen taustoittaa tutkimuksensa myös esittelemällä itsensä räp-muusikkona, kirjoittajana ja räp-työpajojen ohjaajana. Esiin tulevat muun muassa nuoruus Tampereella sekä miesten taitavaan ja vahvaan sanankäyttöön liittyvä sukutausta. Kouluun ja nuorisokulttuuriin liittyen Nieminen tuo esiin intohimonsa sekä erittelevän ja arvottavan suhtautumisensa räp-musiikkiin. Hyvinvointi-näkökulman kannalta on olennaista, että Nieminen kuvailee omia ujouden voittamiseen liittyviä kokemuksiaan.

Niemisen tutkimuksen teoreettis-tekninen osa käsittelee rap-kirjoittamista. Se keskittyy erityisesti räpin aiheuttamaan riimin käytön mullistukseen pop-musiikissa. Nieminen käsittelee pätevästi mitallisen lyriikan, laululyriikan ja rap-sanoituksen yhteyksiä ja eroja. Unto Kupiaisen mitallista lyriikkaa käsittelevä klassikko Lyhyt Runousoppi (1951) asetetaan peilaamaan Paul Edwardsin How to rap-teosta (2009), ja tulokset ovat kiinnostavia.

Vaikka räpiin kuuluu sanojen vapaa painotus musiikista tulevan rytmin mukaan, Nieminen osoittaa, kuinka sanojen luonnollisen rytmin sovittaminen musiikkiin tekee tekstistä sujuvaa. Kupiaisen kautta tulee ilmi, kuinka usein räp tukeutuu myös klassisesti virheettömään riimiin. Toisaalta sanan luonnollisten painotusten muuntamisesta on tullut tehokeino, jonka avulla korostetaan olennaisia tekstikohtia.

Räpissä kehittyneitä riimien uusia muotoja Nieminen esittelee erinomaisesti. Edwardsiin tukeutuen hän tuo esiin mm. vokaaliriimit (jyvä – kynä) ja äänneriimit, jotka Kupiaisen riimiopin mukaan ovat huonoja riimejä ja pikemmin assonanssiksi luokittuvia ilmiöitä. Kysymys hyvästä rytmistä ja riimistä osoittautuu räpin myötä varsin uudenlaiseksi.

Gradussa pohditaan myös sitä, missä määrin räpin terapeuttiset elementit kuuluvat nykyään jo yleisempään pop-kulttuuriin.

Comments are closed.