Category: 3

Opettajan oman kirjoittamisen merkitys käytännön opetustyölle on suurempi kuin yleensä uskotaan. Äidinkielen- ja kirjallisuuden opettaja, joka harrastaa itse kirjoittamista välittää oppilaalle epäsuorasti monia tärkeitä seikkoja.  Laura Väänäsen Opettaja kirjoittajana (2016) pro gradun mukaan opettajan hankkima, luonnollisestikin kirjoittamiseen liittyvä käytäännön tieto, vaikuttaa opettamiseen. Vähitellen tapahtuva b) opettajapersoonan kehittyminen vaikutta myös sekä lopulta c) opettaja vaikuttaa epäsuorasti oppilaiden kokonaispersoonan kehittymiseen. Oppilaiden luovuus, itseilmaisu, oppimiskyvyt ja ongelmanratkaisutaidot nousevat näin arvoonsa.

Laura Väänänen tutkii opettajia, jotka ovat sekä intohimoisia kirjoittajia että opettamiseen suuntautuneita. Luovan kirjoittamisen suuret englanninkieliset kulttuurit Yhdysvalloissa, Briteissä sekä Australiassa tarjoavat tältä alueelta laajaa ja kiinnostavaa tutkimusta. Tämän liittäminen suomalaiseen opettajuuteen tuo esiin sen, että itse kirjoittamiseen liittyvä kulttuuri on vielä vaatimatonta, mutta opettajan persoonallisuuden huomiointi on Suomessa vahvaa.

 

 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmia voi lievittää kirjoittamalla, Outi Rantakylä käsittelee kirjoittamisen pro gradussaan sitä, miten tämä tapahtuu. Hän käsittelee myös julkisen identiteettityön mahdollisuuksia, häpeäleimaa ja sen voittamista.

Bipolaarisen mielialahäiriön maanista vaihetta on usein pidetty taiteelle ja luovalle työlle otollisena. Rantakylä osoittaa kuinka luovuuden ja hypomanian rinnastaminen on peittänyt alleen kirjoittamisen ja mielialahäiriön hoidon mahdollisuudet.

Kuinka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tulisi suhtautua kirjoittamisterapiassa niin keskeiseen koherentin elämäntarinan hahmottamiseen. Elämä tuntuu jakautuvan eri alueisiin. Rantakylä kiinnittää huomiota muistamattomiin jaksoihin sairauden akuutissa vaiheessa, ja siihen, miten niihin voidaan suhtautua. Muistista kadonneen ajanjakson voi autuaasti unohtaa tai kirjoittaja voi hahmottaa sitä ulkopuolisen tiedon avulla. Akuuttien sairasjaksojen käsittely on osa prosessia, ja siihen kuuluu a) sairauden kieltäminen, b) sen sulkeminen varsinaisen elämäntarinan ulkopuolelle sekä c) sairauden hyväksyminen ja liittäminen osaksi elämäntarinaa. Nämä ovat tutkimuksen keskeisiä huomioita.

Sairaskertomuksen tarinamuotoja Rantakylä käsittelee Viktor Frankin klassiseksi tulleeseen jaotteluun perustuen. Etsiessään omaelämäkerroista a) arvonpalautustarinoiden, b) kaaostarinoiden, c) etsintätarinan piirteitä hän tuo esiin sellaisia tarinarakenteita, joita sairastuneet tarvitsevat elämäntarinaa hahmottaessaan. Frankin tarinamuotojen soveltaminen on tutkimuksen keskeistä antia samoin kuin myös traumasta kirjoittamisen voimaannuttavuuden ja julkisen identiteettityön tarkastelu.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät joutuvat usein leimatuiksi, Outi Rantakylä käsittelee tutkimuksessaan kiinnostavalla tavalla häpeäleimaa, ja kysymystä voiko kirjoittamalla vapautua siitä ja muuttaa ihmisten käsityksiä.

Tutkimus soveltaa kirjoittamisterapian, psykoterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tutkimusta bipolaarisen mielialahäiriön hoitoon.

Outi Rantakylä
Assosiaatioiden ilotulituksesta koherentiksi kertomukseksi
 – kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet. Kirjoittamisen pro gradu, Kirjallisuus Jyväskylän yliopisto 2016
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/50238

1. Johdanto

2. Kaksisuuntainen mielialahäiriö

2.1 Kaksisuuntainen mielialahäiriö sairautena

2.2 Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus

2.3 Oma positioni

3. Kirjoittamisen terapeuttisuus ja omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

3.1 Terapeuttinen kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia

3.2 Terapeuttinen kirjoittaminen ja psykoterapia

3.3 Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

4. Sairaus tekstissä ja hoitavuuden osatekijöitä Aspin, Cheneyn ja Hornbacherin romaaneissa sekä omassa tekstissäni

4.1 Tyhjiöstä tarinaksi, kaaoksesta kertomukseksi

4.2 Merkitystä etsimässä

4.3 Sairastuminen traumana

4.4 Minä saan olla – julkinen identiteettityö

4.5 Piilossa, kaapissa – häpeästä

5. Kirjallinen osa: Kirkasvalolamppuja kuoleman varjon maassa

5.1 Tekstin syntyprosessi ja genre

5.2 Runomuoto terapeuttisena ilmaisemisen tapana

6. Päätäntö

7. Lähdeluettelo

8. Liite

 

Hanna Kleemola: Kirjaston hilijaasures huutaa elämä : tutkimus sanataidekerhoista Pohjanmaalla (2015)

Hanna Kleemolan tutkimuksen kohteena ovat lasten sanataidekerhot v. 2009 kolmessa pienessä kunnassa Kyrönmaalla (Laihialla, Isokyrössä ja Vähäkyrössä). Tutkimuksen aineisto koostuu lasten haastatteluista, ohjaajien kokemusten tarkastelusta sekä kirjastotoimenjohtajien haastatteluista. Tutkimus keskittyy kirjaston kautta järjestettyihin kerhoihin, esimerkiksi koulujen kerhot on rajattu pois.

Punaisena lankana työssä kulkee kirjoittamisen ja lukemisen yhteys, lasten ryhmissä lukeminen jää usein luovuutta vähemmälle huomiolle. Kirjasto on sopiva paikka lukemisen ja luovuuden yhdistämiselle. Kleemola tutkii kirjastojen mahdollisuuksia, sen käytäntöjä ja sen palveluita 3 – 6 luokkalaisille järjestettävien sanataidekerhojen kannalta. Pieniä kirjastoja uhkaava toiminnan supistaminen kuuluu tutkimuksen kontekstiin, kuten toisaalta kirjaston uudet mahdollisuudet kohtaamispaikkoina.

Lasten kirjavinkkaus, jolla on hyvä asema kirjastoissa, osoittautuu erityisen vahvaksi alueeksi Pohjanmaalla, jossa alan pioneeri Marja-Leena Mäkelä on tehnyt vuosikausia kirjavinkkaustyötä. Kirjavinkkauksen jatkaminen sanataiteena on olennaista, mutta kirjastoissa satunnaista toimintaa. Myös sanataidekerhojen järjestäminen riippuu kulloisestakin määrärahatilanteesta.

Tutkielman ytimenä on yksitoista kirjastojen järjestämää sanataidekerhoa. Niistä, kumma kyllä, vain kaksi pidettiin kirjastojen tiloissa ja suurempi osa kouluilla. Kolmen kirjastotoimenjohtajan haastattelut paljastavat erittäin hyvin ristiriitoja ja erilaisia intressejä sanataidekerhojen suhteen. Tilannetta kuvaavat hyvin erot sen suhteen, halutaanko opettaa lapsia kirjastossa toimimiseen, vai haetaanko helpompaa tietä ja pidetään kerhot koululla. Toisaalta kaikki haastatellut katsoivat, että sanataide sopii erittäin hyvin osaksi kirjaston toimintaa, tosin kirjastot edellyttävät että rahoitus sekä organisointi tulee kirjaston ulkopuolelta.

Tutkimuksen ainutlaatuinen osa koostuu kuuden kerholaisen henkilökuvista, jotka Kleemola on kirjoittanut sekä teemahaastattelujen että kerhoissa tehtyjen havaintojen pohjalta.

1 JOHDANTO
2 KIRJOITTAMISEN JA LUKEMISEN KÄYTÄNNÖT
2.1 Sanataide
2.2 Kirjavinkkaus
3 KIRJASTO SANATAIDEOHJAUKSEN JÄRJESTÄJÄNÄ
3.1 Sanataideohjaus kirjastopalveluna
3.2 Sanataideohjaus Suomen kirjastoissa
3.3 Sanataideohjaus Etelä-Pohjanmaan kirjastoissa
3.4 Kirjasto sanataiteen tyyssijana

4 KIRJOITTAMISEN JA LUKEMISEN LIITTO
4.1 Lukeminen osana sanataideohjausta
4.2 Lukeminen ja kirjoittaminen koulussa
4.3 Huoli lasten luku- ja kirjoitustaidoista

5 KYRÖNMAAN KIRJASTOJEN SANATAIDEKERHOT SYKSYLLÄ 2009
5.1 Hankkeen taustaa
5.2 Kerhojen ohjelma

6 KIRJASTOTOIMENJOHTAJIEN NÄKEMYKSET
6.1 Syksyn 2009 kerhot
6.2 Kirjasto sanataidetoiminnan järjestäjänä

7 OHJAAJIEN KOKEMUKSET
7.1 Tarja Koski
7.2 Hanna Kleemola

8 KERHOLAISTEN KOKEMUKSET
8.1 Palautekyselyn anti
8.2 Haastateltujen lasten kokemukset
8.2.1 Venla
8.2.2 Silja
8.2.3 Antti
8.2.4 Anniina
8.2.5 Ella
8.2.6 Janika

9 LASTEN SANATAIDE KYRÖNMAALLA 2010-LUVULLA
10 PÄÄTÄNTÖ

Kun luet kommentteja novellistasi, voit ihmetellä eroa sen välillä mitä kommenteissa sanotaan ja mitä kommentoija on tarkoittanut. Sama huomio ja parannusehdotus voidaan ilmaista lähes päinvastaisin tavoin – ja kirjoittaja itse voi olla joko nujertunut tai innostunut. Miten paljon retoriset ilmaisut ohjaavat palautteen antamista ?

Ulla Peltosen gradu Palautetta palautteesta lähtee tästä kokemuksesta. Peltonen tilasi viideltä arvostelupalvelulta palautteen novellikäsikirjoituksiinsa. Hän analysoi palautteen kieltä, retorisia pyrkimyksiä sekä asenteita. Tutkimuksen huomio oli siis palautteiden tyylissä ja asenteissa eikä palautteen antajien sisällöllisessä asiantuntemuksessa.

Peltonen osoittaa miten palautteen retoriikka vaikuttaa kommentteihin: samaa seikkaa voidaan kommentoida hyvin erilaisin ilmaisuin. Tutkimuksen tuloksena on, että luovan kirjoittamisen pedagogiikassa kiinnitetään liian vähän huomiota niihin puhetapoihin, tyypillisiin ilmaisuihin ja asenteisiin harrastajaa kohtaan. Peltonen tarkastelee myös sitä, millainen palautediskurssi on nyt hegemonisessa asemassa.

Palautteen antajien kannattaa harjoitella kirjallisen palautteen kieltä, ja tiedostaa tiettyjen ilmaisujen vaarat .

Vähättelydiskurssi piiloutuu usein ulkonaiseen kannustukseen ja tekstin keskeneräisyyden korostamiseen. ”Olet ehkä kirjoittanut nämä vasta kertaalleen läpi…! Lakonisuusdiskurssi lienee lähellä sitä, mitä tarkoitetaan rehellisellä palautteella. Siinä pyritään nasevuuteen ja tarkkuuteen, sekä keskeisten asioitten toistoon. Lillukanvarsidiskurssiksi Peltonen kuvaa palautetta joka keskittyy sanavalintoihin, yksittäisiin ilmaisuihin, asioihin. Jäsentynyt yleiskuva jää tekemättä jos palautetta kirjoitetaan samalla kun tekstiä luetaan. Johtoajatusdiskurssi viitta kunkin novellin keskeiseen teemaan ja kommentoi niitä.

Palautepuheen retoriikka paljastaa myös kommentoijan asenteita tekstiä ja kirjoittajaa kohtaan. Tällaisia ovat asiantuntilajausunnon tyylin lisäksi kommentin etäännyttäminen objektiiviseksi. Palautten antaja vahvistaa näkemystään yleisen tosiasiat puhuvat puolestaan -tyylin lisäksi kategorisoimalla ja kärjistämällä.

 

Draamaleikit koulussa elävöittävät luettua ja kehittävät mielikuvitusta ja luovan kirjoittamisen kykyjä. Eva Åkerbladin artikkeligradu Savuverhon taakse. Draama kirjallisuudenopetuksen työtapana (2015) tarjoaa tutkimuspohjaista tietoa kuinka hyödyntää draamallisia menetelmiä koulun kirjallisuuden ja kirjoittamisen opetuksessa.

Åkerblad käsittelee sitä, mitä mahdollisuuksia draama tarjoaa luovana ja elämyspohjaisena menetelmänä ja miten draaman avulla voidaan oppia sekä hyödyntää käytännössä kirjallisuuden ja kirjoittamisen opetuksessa.

Åkerbladin monimuotogradu koostuu kuudesta erillisestä osasta
I Lähtöpisteessä-osassa hän käsittelee mm draamakasvatuksen nousua.
II Taidetta vai taontaa -osa käsittelee kirjallisuuden opetusta suomalaisissa lukioissa ja draamaa elämyksellisenä opetusmenetelmänä. Åkerblad kysyy, millaisia mahdollisuuksia draama voisi elämyspohjaisena oppimismenetelmänä tarjota kirjallisuuden opetukseen.
III Kokien ja kahdentuen -osa on katsaus draamakasvatuksen teoriaan.
IV Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä julkaistava artikkeli Draamallisessa kirjallisuudenopetuksessa tehdään tietoa koko keholla kannustaa draaman kokeiluun.
V Käytännönläheinen menetelmäopas äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tueksi Keho edellä kirjaan toimii opettajan tukimateriaalina.
VI Päätepisteessä-osassa on yhteenveto.