KIRJOITTAJA PIIRISSÄ

Jonna Myllykangas
KIRJOITTAJA PIIRISSÄ
– vertaisryhmään kuulumisen merkityksistä ja KynäilijäHilimat-kirjoittajaryhmä

Millä tavalla kirjoittajapiirissä toimiminen auttaa yksilöä hyödyntämään muiden jäsenten vahvuuksia? Tätä Jonna Myllykangas tutkii gradussaan. Kirjoittajaryhmä on jäsenilleen merkityksellinen, mutta yllättävän monista eri syistä.

Kirjoittajien erilaisuuden huomioiminen kuuluu keskeisesti Myllykankaan tutkimukseen, siksi teoreettinen osa jakautuu sekä ryhmän että yksilön tasoihin.

Yksilöllisyys korostuu kirjoittamisen motivaatioon ja identiteettiin liittyvässä teoriassa. Toisaalta esille nousee roolien muodostuminen vapaissa kirjailijaryhmittymissä sekä yhteisöllinen luovuus.

Jonna Myllykangas tutkii kirjoittajapiiriä, joka on tavannut harvakseltaan mutta monen vuoden ajan.  Hän kysyy, mitä ryhmä on antanut kirjoittajana kehittymiselle erityisesti vertaispalautteen kautta. Hän haastattelee ryhmän kuutta aktiivista jäsentä, ja keskittyy vertaispalautteen tarkasteluun. Erityistapauksena on analyysi palautekeskustelussa, jossa käsillä ovat Myllykankaan omat tekstit.

 

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen rakenne, tavoitteet ja tutkimusongelma
1.1.1 Aineisto ja tutkimusmenetelmä
1.1.2 Taiteellinen osa

1.2 KynäilijäHilimojen synty
1.3 Erilaisuus on rikkaus
1.4 Aiempi tutkimus

2 LUOVUUS YHTEISÖLLISENÄ ILMIÖNÄ

2.1 Yhteisöllinen luovuus
2.1.1 Motivaatio ja ympäristö
2.2 Kirjalliset ryhmittymät ja yhteistyöpiirit

3 YHTEISTYÖPIIRIN RYHMÄDYNAMIIKASTA

3.1 Ryhmän muodostumisen vaiheet
3.2 Ryhmädynamiikka

4 VERTAISPALAUTE KIRJOITTAJAN TYÖSSÄ

4.1 Lukijapalaute vs. asiantuntijapalaute
4.2 Good cop, bad cop
– palautteen tyylit
4.3 Yhteisöllisyys identiteetin vahvistajana
4.4 Työryhmäkirjoittamisen vaaran paikat

5 KEITÄ KYNÄILIJÄHILIMAT OVAT?

5.1 Tavoitteista
5.2 Tapaamisen anatomia

6 PALAUTTEEN ANALYSOINTIA

6.1 Kirjallisen ja suullisen palautteen erot
6.2 Mitkä muokkaukset lopulta hyväksyn?

7 PÄÄTÄNTÖ

 

Tutkimus on osoitteessa
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/54543

 

Outi Kallionpää: Uuden kirjoittamisen opetus

Outi Kallionpään väitöstutkimus Uuden kirjoittamisen opetus, osallistavaa luovuutta verkossa
on ladattavissa osoitteesta:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6948-6

Uusia kirjoitustaitoja tulisi Kallionpään mukaan opettaa ainakin kolmesta syystä:
1. Nuorten vapaa-ajan kirjoittaminen keskittyy jo nyt suurimmaksi osaksi nettiin eikä perinteinen koulun kirjoittamisen opetus kohtaa tätä todellisuutta. Kallionpää tyrmää arkikeskustelussa yleistyneen diginatiivimyytin ja sanoo, että ” Verkossa kirjoittavat nuoret ovat taidoiltaan hyvin eri tasoisia, jolloin kouluopetuksella on myös tärkeä rooli toimia tasa-arvoisten kommunikointivalmiuksien tarjoajana koko ikäluokalle.”

2. Tulevaisuuden verkkoyhteiskunnassa yhä useammat elämän osa-alueet kytkeytyvät uuden kirjoittamisen hallintaan. Niin talous, kulttuurituotanto, yhteiskunnallinen osallisuus kuin merkitysten rakentaminen henkilökohtaisen elämän tarpeisiin tapahtuvat yhä enenevässä määrin verkkokommunikoinnin ja luovan sisällöntuotannon avulla. Tulevaisuuden syrjäytyjiä voivatkin olla juuri ne nuoret, jotka eivät pysty aktiiviseen verkko-osallisuuteen, vaan putoavat passiivisiksi, usein viihteellisten verkkosisältöjen vastaanottajiksi.

3.Uuteen kirjoittamiseen liittyvät tekniset, luovat ja sosiaaliset käytännöt tekevät kirjoittamisen opiskelusta mielekkäämpää ja saavat oppilaat kirjoittamaan enemmän. Tällä on positiivinen yhteys myös peruskirjoitustaitojen kehittymiseen.

 

Laura Väänäsen gradu: Opettaja kirjoittajana

Opettajan oman kirjoittamisen merkitys käytännön opetustyölle on suurempi kuin yleensä uskotaan. Äidinkielen- ja kirjallisuuden opettaja, joka harrastaa itse kirjoittamista välittää oppilaalle epäsuorasti monia tärkeitä seikkoja.  Laura Väänäsen Opettaja kirjoittajana (2016) pro gradun mukaan opettajan hankkima, luonnollisestikin kirjoittamiseen liittyvä käytäännön tieto, vaikuttaa opettamiseen. Vähitellen tapahtuva b) opettajapersoonan kehittyminen vaikutta myös sekä lopulta c) opettaja vaikuttaa epäsuorasti oppilaiden kokonaispersoonan kehittymiseen. Oppilaiden luovuus, itseilmaisu, oppimiskyvyt ja ongelmanratkaisutaidot nousevat näin arvoonsa.

Laura Väänänen tutkii opettajia, jotka ovat sekä intohimoisia kirjoittajia että opettamiseen suuntautuneita. Luovan kirjoittamisen suuret englanninkieliset kulttuurit Yhdysvalloissa, Briteissä sekä Australiassa tarjoavat tältä alueelta laajaa ja kiinnostavaa tutkimusta. Tämän liittäminen suomalaiseen opettajuuteen tuo esiin sen, että itse kirjoittamiseen liittyvä kulttuuri on vielä vaatimatonta, mutta opettajan persoonallisuuden huomiointi on Suomessa vahvaa.

 

 

PUHE KIRJOITUKSESSA — Puhesuomi2017

Puheenomainen kirjoitus on oma taiteen lajinsa, joka edellyttää kykyä kuunnella ihmisten puheen sävyjä. Millaista on puhesuomi vuonna 2017 ? Se ei ole vain murteita ja slangeja, vaan suomalaisten sosiaalista puhemaailmaa kaikkine vivahteineen. Puhesuomi2017 on Keski-Suomen Kirjailijat ry:n hanke, jossa kirjallisuus asettuu kuuntelemaan puhetta.

Keski-Suomen alueen viidessä eri kirjoittajapiirissä perehdytään puheenomaiseen kirjoittamiseen helmikuussa alkavissa tapaamisissa. Kansalaisopistojen kirjoittajapiireissä Hankasalmella, Jyväskylässä, Keuruulla, Laukaassa ja Saarijärvellä perehdytään puheenomaiseen kirjoittamiseen.

Ohaajina toimivat kirjailijat Eeva Rohas ja Petri Turunen sekä kirjoittajaohjaajat Miia Pirinen, Jarna Pihlajamäki ja Heino Ylikoski.

Puhe kirjoituksessa -mestarikurssilla kustannustoimittaja Antti Arnkil sekä kirjailija Eeva Rohas ohjaavat kirjoittajia.   Kurssi sisältää kaksi tapaamista, jotka järjestetään 4.2.2017 ja 11.3.2017 Jyväskylässä.
Mestarikurssi on osa Keski-Suomen Kirjailijat ry:n koordinoimaa Puhesuomi2017-hanketta, ja se huipentuu 25.3.2017 Jyväskylän Kirjamessujen yhteydessä pidettävään Kuultavia-lyhytproosakilpailuun, jossa yhdelle kurssilaisista tarjoutuu tilaisuus esiintyä jo julkaisseiden kirjailijoiden rinnalla.
Lisätietoja: kirjailijatalo@gmail.com

New SCRIPTUM – Autumn 2016 !

SCRIPTUM Creative Writing Research Journal vol 3 2016/1

Lucian Georgescu: ON “SYNOPSIS”

Orhan Kicpak: THE RETURN OF THE FANZINE

Kaisa Suvanto: INSPIRING IMAGERY: an introduction to
evoking vivid mental imagery in creative writing

Leena Karlsson: WRITE THE FEAR – autobiographical
writing and (language) classroom anxiety

Anne Mari Rautiainen: ONKO KIRJOITTAMISEN ILOLLE TILAA?

Risto Niemi-Pynttäri: Luova kirjoittaminen ja kirjallisuusteoria 
ARVIOT:
Annika Naski: Jen Webb: Researching Creative Writing (2015).
Maarit Nisu: Tina Welling: Writing wild: Forming a Creative
Partnership with Nature (2014).
Mirka Korhola: Tapani Kilpeläinen: Silmät ilman kasvoja. Kauhu
filosofiana (2015).

Jyväskylä University Dicital Archive JYX, open access

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmia voi lievittää kirjoittamalla, Outi Rantakylä käsittelee kirjoittamisen pro gradussaan sitä, miten tämä tapahtuu. Hän käsittelee myös julkisen identiteettityön mahdollisuuksia, häpeäleimaa ja sen voittamista.

Bipolaarisen mielialahäiriön maanista vaihetta on usein pidetty taiteelle ja luovalle työlle otollisena. Rantakylä osoittaa kuinka luovuuden ja hypomanian rinnastaminen on peittänyt alleen kirjoittamisen ja mielialahäiriön hoidon mahdollisuudet.

Kuinka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tulisi suhtautua kirjoittamisterapiassa niin keskeiseen koherentin elämäntarinan hahmottamiseen. Elämä tuntuu jakautuvan eri alueisiin. Rantakylä kiinnittää huomiota muistamattomiin jaksoihin sairauden akuutissa vaiheessa, ja siihen, miten niihin voidaan suhtautua. Muistista kadonneen ajanjakson voi autuaasti unohtaa tai kirjoittaja voi hahmottaa sitä ulkopuolisen tiedon avulla. Akuuttien sairasjaksojen käsittely on osa prosessia, ja siihen kuuluu a) sairauden kieltäminen, b) sen sulkeminen varsinaisen elämäntarinan ulkopuolelle sekä c) sairauden hyväksyminen ja liittäminen osaksi elämäntarinaa. Nämä ovat tutkimuksen keskeisiä huomioita.

Sairaskertomuksen tarinamuotoja Rantakylä käsittelee Viktor Frankin klassiseksi tulleeseen jaotteluun perustuen. Etsiessään omaelämäkerroista a) arvonpalautustarinoiden, b) kaaostarinoiden, c) etsintätarinan piirteitä hän tuo esiin sellaisia tarinarakenteita, joita sairastuneet tarvitsevat elämäntarinaa hahmottaessaan. Frankin tarinamuotojen soveltaminen on tutkimuksen keskeistä antia samoin kuin myös traumasta kirjoittamisen voimaannuttavuuden ja julkisen identiteettityön tarkastelu.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät joutuvat usein leimatuiksi, Outi Rantakylä käsittelee tutkimuksessaan kiinnostavalla tavalla häpeäleimaa, ja kysymystä voiko kirjoittamalla vapautua siitä ja muuttaa ihmisten käsityksiä.

Tutkimus soveltaa kirjoittamisterapian, psykoterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tutkimusta bipolaarisen mielialahäiriön hoitoon.

Outi Rantakylä
Assosiaatioiden ilotulituksesta koherentiksi kertomukseksi
 – kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet. Kirjoittamisen pro gradu, Kirjallisuus Jyväskylän yliopisto 2016
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/50238

1. Johdanto

2. Kaksisuuntainen mielialahäiriö

2.1 Kaksisuuntainen mielialahäiriö sairautena

2.2 Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus

2.3 Oma positioni

3. Kirjoittamisen terapeuttisuus ja omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

3.1 Terapeuttinen kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia

3.2 Terapeuttinen kirjoittaminen ja psykoterapia

3.3 Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

4. Sairaus tekstissä ja hoitavuuden osatekijöitä Aspin, Cheneyn ja Hornbacherin romaaneissa sekä omassa tekstissäni

4.1 Tyhjiöstä tarinaksi, kaaoksesta kertomukseksi

4.2 Merkitystä etsimässä

4.3 Sairastuminen traumana

4.4 Minä saan olla – julkinen identiteettityö

4.5 Piilossa, kaapissa – häpeästä

5. Kirjallinen osa: Kirkasvalolamppuja kuoleman varjon maassa

5.1 Tekstin syntyprosessi ja genre

5.2 Runomuoto terapeuttisena ilmaisemisen tapana

6. Päätäntö

7. Lähdeluettelo

8. Liite

 

Markus Partanen: Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016)

Romaanin kirjoittamista voidaan tarkastella simulointina. Romaani luo maailman, johon voi eläytyä ja jonka voin kokea elävänä, jonka henkilöt koen tuntevina olentoina – juuri tätä voidaan sanoa simuloiduksi. Kirjoittaja voi kehittää simuloinnin taitojaan, kuten Markus Partanen osoittaa kirjoittamisen tutkimuksen gradussaan Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016).

Partasen tutkimuksen kohteena on mentaalinen simulointi historiallisen fiktion kirjoittamisen prosessissa. Historiallinen romaani eroaa hänen historiatutkimuksesta siinä, että romaanissa simuloidaan maailma ja lukija eläytyy siihen. Simuloinnin käsitettä käytetään kognitiivisessa tutkimuksessa ja Partanen kokeilee sitä kirjoittamiseen. Hän kirjoittaa historiallista romaania ja tutkii mielen prosesseja siinä.

Partanen keskittyy tutkimaan henkilöhahmon simulointia, kuinka romaanin minäkertoja muodostuu elävältä vaikuttavaksi hahmoksi. Hänen tavoitteenaan on tutkia mielikuvien kehittelyä kirjoittamisen hetkellä. Tätä varten hän on videoinut kirjoittamisprosessiaan, ja soveltaa videolla ns. protokolla-menetelmää eli ääneen ajattelua kirjoittamisen yhteydessä.  Tarkastelun kohteena ovat kirjoittajan päättely, havainnot ja muisti.

Simuloinnin tavat, kuten henkilöhahmon asemaan asettuminen ja henkilölle ominaisen kokemistavan kuvitteleminen ovat seikkoja, joita Partanen käsittelee pätevästi.

Markus Partanen: Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016)

1   Johdanto
1.1   Historiallisen romaanin genrestä ja historiasta
1.2   Kognitiivinen lähestymistapa kirjoittamiseen
1.3   Aiempi tutkimus
1.4   Tutkimuksen rakentuminen

2   Teoriatausta
2.1   Simulaatio, mimesis ja kulttuuriteoria
2.2   Mentaalisen simuloinnin psykologiaa
2.3   Mentaalinen simulointi, muisti ja muistot
2.4  Simuloinnin tavat

3   Esityöt simuloinnin pohjana
3.1   Tutkimusta, ajattelua ja suunnittelua
3.2   Faktojen ja elämysten etsintää
3.3   Informaation monipuolista työstämistä
3.4   Ristinveistäjän esityöt

4   Analyysin menetelmät ja kulku
4.1   Ääneenajattelumenetelmä
4.2   Analyysin kulku lyhyesti
4.3   Henkilöt, toimintakulut ja objektit

5   Mentaalinen simulointi ja suunnittelu
5.1   Toisen perspektiivin huomioiminen
5.2   Mielikuvittelu on moniaistista
5.3   Mallintava ajattelu ammentaa muistista
5.4   Tarkentavat ja väljät assosiaatiot

6   Kielellistäminen, arviointi ja monitorointi
6.1  Monitorointi ohjaa toimintoja
6.2   Mielteiden arviointia
6.3   Mielensisältöjen kielellistäminen

7   Päätäntö

Shelagh Weeks ja yhteys Cardiffista Jyväskylään

Kirjailija, yliopiston lehtori Shelagh Weeks Walesista, vietti viikon Jyväskylässä, osallistuen luovan kirjoittamisen opettamisen suunnitteluun ja työpajoihin. Matkalukemisenaan hänellä oli Tove Janssonin valikoima talvisia novelleja, ja lahjaksi hän sai Janssonin Taikatalven. Helmikuinen talvisää tarjosi hyvän ympäristön vierailulle.

Shelagh osallistui Terhi Forssenin vetämiin luovan kirjoittamisen työpajoihin yliopiston kielikeskuksen vieraana. Hän onkin erityisesti perehtynyt luovan kirjoittamisen työpajoihin ja niiden mahdollisuuksiin, ja suosittelee itse erityisen pieniä, neljän hengen luovia ryhmiä.

Cardiffin yliopistossa luova kirjoittaminen on osa kirjallisuuden oppiainetta samoin kuin Jyväskylässä, tämä tarjoaa mahdollisuuden yhteistyöhön. Erasmus -sopimus olisi ensimmäinen askel.

Yhteistyö Cardiffin ja Jyväskylän yliopistojen kesken tulee mahdollisesti lisäämään tutkija-opettajien vaihtoa. Jyväskylään tulemme saamaan opettajavieraita kirjoittamisen maisteriohjelmaan, viikon tai kahden vierailulle, ja Jyväskylästä lähtisi vastaavasti tutkimusta tekeviä kirjoittamisen tai kirjallisuuden opettajia Cardiffiin.

Opettajavieraat tulisivat olemaan luovan kirjoittamisen jatko-tutkijoita, he vierailevat opettamassa kirjoittamisen syventävien opintojen maisteriopiskelijoiden kursseilla. Lisäksi he vierailevat tutkijaseminaareissa ja luennoivat tutkimukseensa liittyvistä aiheista.

Hanna Kleemola: Kirjaston hilijaasures huutaa elämä : tutkimus sanataidekerhoista Pohjanmaalla (2015)

Hanna Kleemola: Kirjaston hilijaasures huutaa elämä : tutkimus sanataidekerhoista Pohjanmaalla (2015)

Hanna Kleemolan tutkimuksen kohteena ovat lasten sanataidekerhot v. 2009 kolmessa pienessä kunnassa Kyrönmaalla (Laihialla, Isokyrössä ja Vähäkyrössä). Tutkimuksen aineisto koostuu lasten haastatteluista, ohjaajien kokemusten tarkastelusta sekä kirjastotoimenjohtajien haastatteluista. Tutkimus keskittyy kirjaston kautta järjestettyihin kerhoihin, esimerkiksi koulujen kerhot on rajattu pois.

Punaisena lankana työssä kulkee kirjoittamisen ja lukemisen yhteys, lasten ryhmissä lukeminen jää usein luovuutta vähemmälle huomiolle. Kirjasto on sopiva paikka lukemisen ja luovuuden yhdistämiselle. Kleemola tutkii kirjastojen mahdollisuuksia, sen käytäntöjä ja sen palveluita 3 – 6 luokkalaisille järjestettävien sanataidekerhojen kannalta. Pieniä kirjastoja uhkaava toiminnan supistaminen kuuluu tutkimuksen kontekstiin, kuten toisaalta kirjaston uudet mahdollisuudet kohtaamispaikkoina.

Lasten kirjavinkkaus, jolla on hyvä asema kirjastoissa, osoittautuu erityisen vahvaksi alueeksi Pohjanmaalla, jossa alan pioneeri Marja-Leena Mäkelä on tehnyt vuosikausia kirjavinkkaustyötä. Kirjavinkkauksen jatkaminen sanataiteena on olennaista, mutta kirjastoissa satunnaista toimintaa. Myös sanataidekerhojen järjestäminen riippuu kulloisestakin määrärahatilanteesta.

Tutkielman ytimenä on yksitoista kirjastojen järjestämää sanataidekerhoa. Niistä, kumma kyllä, vain kaksi pidettiin kirjastojen tiloissa ja suurempi osa kouluilla. Kolmen kirjastotoimenjohtajan haastattelut paljastavat erittäin hyvin ristiriitoja ja erilaisia intressejä sanataidekerhojen suhteen. Tilannetta kuvaavat hyvin erot sen suhteen, halutaanko opettaa lapsia kirjastossa toimimiseen, vai haetaanko helpompaa tietä ja pidetään kerhot koululla. Toisaalta kaikki haastatellut katsoivat, että sanataide sopii erittäin hyvin osaksi kirjaston toimintaa, tosin kirjastot edellyttävät että rahoitus sekä organisointi tulee kirjaston ulkopuolelta.

Tutkimuksen ainutlaatuinen osa koostuu kuuden kerholaisen henkilökuvista, jotka Kleemola on kirjoittanut sekä teemahaastattelujen että kerhoissa tehtyjen havaintojen pohjalta.

1 JOHDANTO
2 KIRJOITTAMISEN JA LUKEMISEN KÄYTÄNNÖT
2.1 Sanataide
2.2 Kirjavinkkaus
3 KIRJASTO SANATAIDEOHJAUKSEN JÄRJESTÄJÄNÄ
3.1 Sanataideohjaus kirjastopalveluna
3.2 Sanataideohjaus Suomen kirjastoissa
3.3 Sanataideohjaus Etelä-Pohjanmaan kirjastoissa
3.4 Kirjasto sanataiteen tyyssijana

4 KIRJOITTAMISEN JA LUKEMISEN LIITTO
4.1 Lukeminen osana sanataideohjausta
4.2 Lukeminen ja kirjoittaminen koulussa
4.3 Huoli lasten luku- ja kirjoitustaidoista

5 KYRÖNMAAN KIRJASTOJEN SANATAIDEKERHOT SYKSYLLÄ 2009
5.1 Hankkeen taustaa
5.2 Kerhojen ohjelma

6 KIRJASTOTOIMENJOHTAJIEN NÄKEMYKSET
6.1 Syksyn 2009 kerhot
6.2 Kirjasto sanataidetoiminnan järjestäjänä

7 OHJAAJIEN KOKEMUKSET
7.1 Tarja Koski
7.2 Hanna Kleemola

8 KERHOLAISTEN KOKEMUKSET
8.1 Palautekyselyn anti
8.2 Haastateltujen lasten kokemukset
8.2.1 Venla
8.2.2 Silja
8.2.3 Antti
8.2.4 Anniina
8.2.5 Ella
8.2.6 Janika

9 LASTEN SANATAIDE KYRÖNMAALLA 2010-LUVULLA
10 PÄÄTÄNTÖ

Ulla Peltosen gradu: kuinka kieli ohjaa palautetta ?

Kun luet kommentteja novellistasi, voit ihmetellä eroa sen välillä mitä kommenteissa sanotaan ja mitä kommentoija on tarkoittanut. Sama huomio ja parannusehdotus voidaan ilmaista lähes päinvastaisin tavoin – ja kirjoittaja itse voi olla joko nujertunut tai innostunut. Miten paljon retoriset ilmaisut ohjaavat palautteen antamista ?

Ulla Peltosen gradu Palautetta palautteesta lähtee tästä kokemuksesta. Peltonen tilasi viideltä arvostelupalvelulta palautteen novellikäsikirjoituksiinsa. Hän analysoi palautteen kieltä, retorisia pyrkimyksiä sekä asenteita. Tutkimuksen huomio oli siis palautteiden tyylissä ja asenteissa eikä palautteen antajien sisällöllisessä asiantuntemuksessa.

Peltonen osoittaa miten palautteen retoriikka vaikuttaa kommentteihin: samaa seikkaa voidaan kommentoida hyvin erilaisin ilmaisuin. Tutkimuksen tuloksena on, että luovan kirjoittamisen pedagogiikassa kiinnitetään liian vähän huomiota niihin puhetapoihin, tyypillisiin ilmaisuihin ja asenteisiin harrastajaa kohtaan. Peltonen tarkastelee myös sitä, millainen palautediskurssi on nyt hegemonisessa asemassa.

Palautteen antajien kannattaa harjoitella kirjallisen palautteen kieltä, ja tiedostaa tiettyjen ilmaisujen vaarat .

Vähättelydiskurssi piiloutuu usein ulkonaiseen kannustukseen ja tekstin keskeneräisyyden korostamiseen. ”Olet ehkä kirjoittanut nämä vasta kertaalleen läpi…! Lakonisuusdiskurssi lienee lähellä sitä, mitä tarkoitetaan rehellisellä palautteella. Siinä pyritään nasevuuteen ja tarkkuuteen, sekä keskeisten asioitten toistoon. Lillukanvarsidiskurssiksi Peltonen kuvaa palautetta joka keskittyy sanavalintoihin, yksittäisiin ilmaisuihin, asioihin. Jäsentynyt yleiskuva jää tekemättä jos palautetta kirjoitetaan samalla kun tekstiä luetaan. Johtoajatusdiskurssi viitta kunkin novellin keskeiseen teemaan ja kommentoi niitä.

Palautepuheen retoriikka paljastaa myös kommentoijan asenteita tekstiä ja kirjoittajaa kohtaan. Tällaisia ovat asiantuntilajausunnon tyylin lisäksi kommentin etäännyttäminen objektiiviseksi. Palautten antaja vahvistaa näkemystään yleisen tosiasiat puhuvat puolestaan -tyylin lisäksi kategorisoimalla ja kärjistämällä.