Risto Niemi-Pynttäri:
Tekstipaja ja esijulkinen kommentointi
Kirjoittamisen tekstipajoja koskevassa kriittisessä keskustelussa kirjoittajan saama palaute on nähty sekä pajan hyvänä että heikkona puolena. ”Perhaps the workshop’s greatest strength – that it provides apprentice writers with a responsive audience – becomes, ironically, its greatest weakness as well. (Mayers, 2010, 96-97). Vertaisten antama palaute on nähty sen vahvuutena ja kokemattomat lukijat on sen heikkoutena.
Haen esityksessäni uutta, julkisuusteoriasta johdettua näkökulmaa siihen, miten kirjoittaja voisi suhtautua muiden ryhmäläisten vaihteleviin ja erilaisiin kommentteihin. Jos kirjoittaja odottaa vain ohjaajan kommentteja, hän hakee mentorointia eikä lukijaa. Siksi rajaan esitystäni ja pohdin, mitä merkitystä kirjoittajalle voi olla kommenteilla, joista puuttuu ohjaajan edustama tasokkuus ja auktoriteetti. Kun työpajaa ei ajatella yhteen pyrkimykseen tähtäävänä ryhmänä, vaan monenlaisten ehdotusten avoimena tilana, oletan että siten kirjoittaja voi hahmottaa tekstiään ja pyrkimyksiään vertaisten keskellä.
Kirjoittamisen työpajoja on tutkittu runsaasti erityisesti kirjoittamisen opettajien taholta, tutkimusartikkelit ovat suuntautuneet usein opetustyön käytäntöjen esille tuomiseen. Esitykseni taustana käytän Dianne Donnerlyn toimittamaa Does the Writing Workshop Still Work? (2010) artikkelikokoelmaa. Tuossa kirjoittamisen opettajien artikkeleista koostuvassa teoksessa on mukana kriittisiä näkemyksiä tekstipajojen ongelmista.
Vallitseva tekstipajojen kritiikki on ollut vähemmän tutkimuksellista, sitä ovat esittäneet pääasiassa kirjailijat, entiset tekstipajojen opiskelijat. Kirjoittamisen tutkijat ovat havainneet kritiikissä varsin rajoittuneita käsityksiä yksilön ja ryhmän suhteesta työpajoissa. Keväällä 2014 viimeksi brittikirjailija Hainf Kureishi totesi tekstipajat täysin hyödyttömiksi. Sama käsitys tulee tarkemmin esille Tom Grimesin autobiografisessa romaanissa Mentor. Siinä on kuvauksia Iowan yliopiston Creative Writing opiskelijoiden työpajoista 1988-89. Päähenkilö toteaa taistelleensa koko seuraavan päivän saadakseen työpajan huonot ja vääränsuuntaiset ehdotukset pois mielestään. Tulkitsen tätä kertojan pyrkimysten vastaisesti hyödyllisenä kokemuksena tekstin kehittymisen kannalta.
Esitykseni rakentuu keskusteluyleisön (public) käsitteelle, sovellan sitä käsitellessäni tekstipajaa esijulkisena tilana. Public –käsite viittaa kiistelevään ja erilaisille lukemistavoille avoimeen ja uteliaaseen yleisöön. Samalla se viittaa erityisen pluraaliseen tilaan, jossa ei korostu yhteisöllinen samanmielisyys vaan moninaisuus. Michael Warnerin (2002) julkisuusteoria painottaa yksilöiden vapaata erottautumista toisistaan tiloissa, jotka ovat vapaampia kuin ryhmät.
Public-teoriaan liittyen pyrin hahmottamaan kuinka tekstipajan keskustelussa voidaan hyötyä näkemysten erilaisuudesta. Tältä kannalta olennaisia tuntuvat olevan keskusteluroolit, tätä varten kehittelen joitakin keskustelutapaan liittyviä puitteita. Työpajaan valmistautuminen, tekstin lukemiseen liittyvä lukijaposition hahmottaminen voi myös palvella tällaista esijulkista keskustelua.
Tarkastelen lyriikan pajoja tukeutuen Tim Mayersin artikkeliin ”Poetry, F(r)iction, Drama: The Complex Dynamics of Audience in the Writing Workshop” teoksesta Does the Writing Workshop Still Work?. Lyriikka on tekstilajina kielikeskeinen, monimielinen ja usein puhetavaltaan intiimi. Kysyn esityksessäni millaisia keskustelutapoja ne mahdollistavat.
LÄHTEET:
Tom Grimes 2010: Mentor, a memoir. Tin House Books, New York
Tim Mayers 2010: “Poetry, F(r)iction, Drama: The Complex Dynamics of Audience in the Writing Workshop” teoksessa Dianne Donnerly (ed) Does the Writing Workshop Still Work?, Multilingual Matters, New York, Bristol.
Michael Warner 2002: Publics and Counterpublics, Zone Books, Cambridge.