Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmia voi lievittää kirjoittamalla, Outi Rantakylä käsittelee kirjoittamisen pro gradussaan sitä, miten tämä tapahtuu. Hän käsittelee myös julkisen identiteettityön mahdollisuuksia, häpeäleimaa ja sen voittamista.

Bipolaarisen mielialahäiriön maanista vaihetta on usein pidetty taiteelle ja luovalle työlle otollisena. Rantakylä osoittaa kuinka luovuuden ja hypomanian rinnastaminen on peittänyt alleen kirjoittamisen ja mielialahäiriön hoidon mahdollisuudet.

Kuinka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tulisi suhtautua kirjoittamisterapiassa niin keskeiseen koherentin elämäntarinan hahmottamiseen. Elämä tuntuu jakautuvan eri alueisiin. Rantakylä kiinnittää huomiota muistamattomiin jaksoihin sairauden akuutissa vaiheessa, ja siihen, miten niihin voidaan suhtautua. Muistista kadonneen ajanjakson voi autuaasti unohtaa tai kirjoittaja voi hahmottaa sitä ulkopuolisen tiedon avulla. Akuuttien sairasjaksojen käsittely on osa prosessia, ja siihen kuuluu a) sairauden kieltäminen, b) sen sulkeminen varsinaisen elämäntarinan ulkopuolelle sekä c) sairauden hyväksyminen ja liittäminen osaksi elämäntarinaa. Nämä ovat tutkimuksen keskeisiä huomioita.

Sairaskertomuksen tarinamuotoja Rantakylä käsittelee Viktor Frankin klassiseksi tulleeseen jaotteluun perustuen. Etsiessään omaelämäkerroista a) arvonpalautustarinoiden, b) kaaostarinoiden, c) etsintätarinan piirteitä hän tuo esiin sellaisia tarinarakenteita, joita sairastuneet tarvitsevat elämäntarinaa hahmottaessaan. Frankin tarinamuotojen soveltaminen on tutkimuksen keskeistä antia samoin kuin myös traumasta kirjoittamisen voimaannuttavuuden ja julkisen identiteettityön tarkastelu.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät joutuvat usein leimatuiksi, Outi Rantakylä käsittelee tutkimuksessaan kiinnostavalla tavalla häpeäleimaa, ja kysymystä voiko kirjoittamalla vapautua siitä ja muuttaa ihmisten käsityksiä.

Tutkimus soveltaa kirjoittamisterapian, psykoterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tutkimusta bipolaarisen mielialahäiriön hoitoon.

Outi Rantakylä
Assosiaatioiden ilotulituksesta koherentiksi kertomukseksi
 – kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet. Kirjoittamisen pro gradu, Kirjallisuus Jyväskylän yliopisto 2016
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/50238

1. Johdanto

2. Kaksisuuntainen mielialahäiriö

2.1 Kaksisuuntainen mielialahäiriö sairautena

2.2 Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus

2.3 Oma positioni

3. Kirjoittamisen terapeuttisuus ja omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

3.1 Terapeuttinen kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia

3.2 Terapeuttinen kirjoittaminen ja psykoterapia

3.3 Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen

4. Sairaus tekstissä ja hoitavuuden osatekijöitä Aspin, Cheneyn ja Hornbacherin romaaneissa sekä omassa tekstissäni

4.1 Tyhjiöstä tarinaksi, kaaoksesta kertomukseksi

4.2 Merkitystä etsimässä

4.3 Sairastuminen traumana

4.4 Minä saan olla – julkinen identiteettityö

4.5 Piilossa, kaapissa – häpeästä

5. Kirjallinen osa: Kirkasvalolamppuja kuoleman varjon maassa

5.1 Tekstin syntyprosessi ja genre

5.2 Runomuoto terapeuttisena ilmaisemisen tapana

6. Päätäntö

7. Lähdeluettelo

8. Liite

 

Romaanin kirjoittamista voidaan tarkastella simulointina. Romaani luo maailman, johon voi eläytyä ja jonka voin kokea elävänä, jonka henkilöt koen tuntevina olentoina – juuri tätä voidaan sanoa simuloiduksi. Kirjoittaja voi kehittää simuloinnin taitojaan, kuten Markus Partanen osoittaa kirjoittamisen tutkimuksen gradussaan Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016).

Partasen tutkimuksen kohteena on mentaalinen simulointi historiallisen fiktion kirjoittamisen prosessissa. Historiallinen romaani eroaa hänen historiatutkimuksesta siinä, että romaanissa simuloidaan maailma ja lukija eläytyy siihen. Simuloinnin käsitettä käytetään kognitiivisessa tutkimuksessa ja Partanen kokeilee sitä kirjoittamiseen. Hän kirjoittaa historiallista romaania ja tutkii mielen prosesseja siinä.

Partanen keskittyy tutkimaan henkilöhahmon simulointia, kuinka romaanin minäkertoja muodostuu elävältä vaikuttavaksi hahmoksi. Hänen tavoitteenaan on tutkia mielikuvien kehittelyä kirjoittamisen hetkellä. Tätä varten hän on videoinut kirjoittamisprosessiaan, ja soveltaa videolla ns. protokolla-menetelmää eli ääneen ajattelua kirjoittamisen yhteydessä.  Tarkastelun kohteena ovat kirjoittajan päättely, havainnot ja muisti.

Simuloinnin tavat, kuten henkilöhahmon asemaan asettuminen ja henkilölle ominaisen kokemistavan kuvitteleminen ovat seikkoja, joita Partanen käsittelee pätevästi.

Markus Partanen: Historiallisen romaanin lähdetyö ja mentaalinen simulointi (2016)

1   Johdanto
1.1   Historiallisen romaanin genrestä ja historiasta
1.2   Kognitiivinen lähestymistapa kirjoittamiseen
1.3   Aiempi tutkimus
1.4   Tutkimuksen rakentuminen

2   Teoriatausta
2.1   Simulaatio, mimesis ja kulttuuriteoria
2.2   Mentaalisen simuloinnin psykologiaa
2.3   Mentaalinen simulointi, muisti ja muistot
2.4  Simuloinnin tavat

3   Esityöt simuloinnin pohjana
3.1   Tutkimusta, ajattelua ja suunnittelua
3.2   Faktojen ja elämysten etsintää
3.3   Informaation monipuolista työstämistä
3.4   Ristinveistäjän esityöt

4   Analyysin menetelmät ja kulku
4.1   Ääneenajattelumenetelmä
4.2   Analyysin kulku lyhyesti
4.3   Henkilöt, toimintakulut ja objektit

5   Mentaalinen simulointi ja suunnittelu
5.1   Toisen perspektiivin huomioiminen
5.2   Mielikuvittelu on moniaistista
5.3   Mallintava ajattelu ammentaa muistista
5.4   Tarkentavat ja väljät assosiaatiot

6   Kielellistäminen, arviointi ja monitorointi
6.1  Monitorointi ohjaa toimintoja
6.2   Mielteiden arviointia
6.3   Mielensisältöjen kielellistäminen

7   Päätäntö