Kirjoittamisen tutkimus

Kirjoitettu paikka on ääretön. Miten kirjoittaminen sekä luo paikkoja että syntyy elinympäristöstämme. (2015)

Kaunokirjallinen teos voi kuvata monenlaisia paikkoja monin eri keinoin. Lukija lukee valitsemaansa teosta omassa sen hetkisessä paikassaan ja hänelle muodostuu tekstin kautta mielikuva jonkinlaisesta ympäristöstä.

Henkilö, joka kirjoittaa, on samanaikaisesti sekä todellisessa kirjoituspaikassa että luomansa tekstin sisäisessä maailmassa oman mielensä kautta. Pirjo Kantojärvi tutkii gradussaan paikkojen kirjoittamista ja lukemista.

Tekstit sekä luovat paikkoja että syntyvät omasta elinympäristöstämme. Jokaisella on oma henkilökohtainen paikkahistoriansa. Lukeminen voi auttaa havainnoimaan esimerkiksi omaa asuinpaikkaansa eri näkökulmista. Kun kirjoittaa erilaisia tekstejä, sekä omaelämäkerrallisia että fiktiotakin, voi samalla kirjoittaa uusiksi oman elämänsä paikkoja. Lukija ja kirjoittaja voivat luoda aktiivisesti omaa suhdettaan elinympäristöihinsä.

Pro gradussaan Kantojärvi pohtii, miten kirjallisuus ja kirjoittaminen voivat yhdessä vaikuttaa paikan kokemukseen.
Miten erilaiset paikat vaikuttavat kirjoittamiseen? Miten kirjoittaminen muuttaa paikkoja? Miten kaunokirjallisuus vaikuttaa paikkojen kokemukseen sekä niistä kirjoittamiseen?

Kohteena ovat ne julkiset, avoimet tilat, joissa elämme. Niissä kohtaavat sekä yksityinen että yhteinen merkitysten muodostuminen.

Tutkimuksessa pääpaino on kirjoittamisessa. Se kulkee punaisena lankana lävitse koko työn. Esimerkkeinä toimivat oman paikan hahmottaminen luetun kirjallisuuden pohjalta, paikkapäiväkirja sekä inspiraatioretket.

Humanistinen maantiede, omaelämäkerrallisuus, merkitysten muodostuminen, ajan ja muistamisen ulottuvuudet sekä aistien kautta läsnä oleminen ja elinympäristönsä kokeminen ovat alueita, joiden kautta kirjoittamista ja paikkaa voidaan lähestyä. Gaston Bachelardin Tilan poetiikka toimii taustana, kun lähestyn paikkojen sisäkkäisyyksiä ja talon kuvan merkitystä sekä unelmoinnin roolia tässä kokonaisuudessa.

Kaunokirjallisuudesta erityisesti Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on esimerkkinä siitä, miten paikan voi nähdä uudella tavalla lukemisen kautta. Kirjoittaminen ja lukeminen yhdessä osoittavat, miten ihminen voi kielen kautta vaikuttaa omaan kokemukseensa elinympäristöstään. Siten ennen tyhjäksi koetusta tilasta voi muodostua paikka, jonka on itse sanallistanut.

1. Johdanto
1.1 Taustakirjallisuus
1.2 Taustateorioita
1.2.1 Humanistisesta maantieteestä topografiaan
1.2.2 Gaston Bachelard ja mielenmaisemat
1.3 Aiempaa tutkimusta
1.4 Kirjoittamisen ja kirjallisuuden osuudesta
1.5 Johdannon lopuksi

2. Paikka, missä olemme
2.1 Paikka ja tila
2.2 Ympäristö ja maisema
2.3 Julkinen tila

3. Sanallistettu paikka
3.1 Merkitysten luominen
3.2 Paikan nimeäminen
3.3 Kirjoittamalla merkityt

4. Paikka kirjallisuuden käsitteistössä
4.1 Topografiasta tapahtumapaikkaan ja miljööseen
4.1.1 Henkilö ja paikka
4.2 Kirjallisuus ja paikka kohtaavat
4.3 Lukeminen Bachelardin kanssa
4.3.1 Lukija kohtaa Harjukaupungin salakäytävät

5. Paikka sekä yksin että yhdessä muistettuna ja kerrottuna
5.1 Paikkaan sisältyvät kollektiiviset muistot ja tarinat
5.1.1 Paikan henki sekä myyttisyys
5.2 Omaelämäkerrallinen paikka
5.2.1 Paikka yksilön muistona
5.3 Paikasta kirjoittaminen
5.3.1 Paikan läsnäolo kirjoittamisessa
5.3.2 Paikkapäiväkirja

6. Aistit ja merkitykset
6.1 Kokeminen ja
6.2 Aistittavat muutokset
6.3 Kokemus ja aistit kirjoittamisessa ja kirjallisuudessa
6.3.1 Inspiraatioretket
7. Lopetus

Nea Kukkonen pro gradu. Kohtaamisia sanojen äärellä: hyvinvointia senioreiden sanataideryhmästä (2015).

Tutkimuksessaan Nea Kukkonen tarkastelee ikäihmisten kirjallisuusterapeuttisen sanataideryhmän merkityksiä ja terapeuttisia vaikuttimia. Tutkimusote on narratiivinen, Kukkonen tutki, millaisia kertomuksia sanataideryhmästä tuotetaan: mitä merkityksiä ryhmäläiset antavat kirjoittamiselle ja ryhmätyöskentelylle sekä kuinka he kuvaavat omaa kokemustaan?

Temaattisen luennan avulla hän luokitteli ryhmäläisten kertomukset kuuteen eri kategoriaan ja analysoi jokaisen kirjemuotoista palautetta erikseen. Tukena analyysissa hän käytti kirjoittamisen terapeuttisista vaikuttimista esitettyjä jaotteluja, erityisesti Deborah Philipsin, Liz Liningtonin ja Debra Penmanin tutkimuksia.

Ryhmäläisten kertomusten mukaan toiminta tarjoaa virkistystä sosiaaliseen elämään ja sitä kautta sekä uusia näkökulmia että vertaistukea ja samastumiskohteita. Kirjoittaminen ja keskustelut herättävät muistoja ja tunteita sekä voivat auttaa niiden ilmaisussa. Sanataideryhmässä työskentely edesauttaa asioiden jäsentelyä ja voi tukea niiden työstämistä. Ryhmän jäsenet kokivat toiminnan mielekkääksi ja hyödylliseksi – se tarjosi myös onnistumisen kokemuksia sekä toivottua vaihtelua ja virkistystä arkeen.

Tarkastellessaan ryhmäläisten kertomuksia yksitellen Kukkonen hahmotti, kuinka erilaisia merkityksiä toimintaan voi liittää. Jokainen tulee ryhmään omien odotustensa ja ennakkoasenteidensa kanssa ja kertomukset osoittavat, että kirjallisuusterapeuttinen sanataideryhmä myös tarjoaa vastinetta monenlaisille odotuksille ja tarpeille. Tutkimus osoittaa, että yhteisöllinen sanataidetyöskentely voi tarjota merkityksellisen tilan oman elämän tarkasteluun, luovaan ilmaisuun ja vertaisten kohtaamiseen. Ryhmän sosiaalinen ulottuvuus näyttäytyy tutkimuksessa erityisen merkityksellisenä. Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä voi lisätä ikääntyvien hyvinvointia monipuolisin tavoin ja useista lähtökohdista käsin. Tutkimustulokset rohkaisevat soveltamaan sanataidetta senioriryhmissä ikäihmisten toimijuuden ja toimintakyvyn tueksi ja parantamiseksi.