Nina Nygård: Kokemuksia Iowan Creative Writing kurssista

MOVIN TO MARGINS – IOWA UNIVERSITY
Yhteenveto kurssista

Kurssi oli ajalla 15.7. – 31.8.2018 Kurssin vetäjänä toimi Pamela Marston, joka opettanut kirjoittamista yli kaksikymmentä vuotta. Pamela on opettanut aikaisemmin Uppsalassa ja nimeni vuoksi laittoi viestiä minulle kysyäkseen olenko ruotsinkielinen. Muuten kurssin opettajalta ei saa palautetta tehtävistä, rinnakkaispalautetta saa vain muilta kurssilaisilta. Pamela ilahtui kun kerroin, että olin saanut suosituksen kurssiin opettajalta Jyväskylän yliopistolta. Hän oli googlannut yliopiston sivuilta oliko siellä vielä vanhoja tuttuja, mutta ei löytänyt heitä. Pamela kirjoitti, että mieluusti saisi tietoa onko kurssia pidetty hyödyllisenä Jyväskylän yliopistolla.

Kurssille osallistujat saivat lukuläksyä, kuunnella luennoitsijoita, ottaa osaa keskusteluihin teksteista/aiheista ja tehdä kirjoitustehtäviä. Kurssilla kuuntelimme videoluentoja seuraavilta kirjoittajilta

Oppiminen
Kurssille osallistujat olivat kotoisin ja lähtöisin sekä tuntuivat asuvan myös useissa maissa. Suomessa tuskin koskaan voi tulla vastaan näin montaa eri kulttuuria, mikä tietenkin näkyy kirjoittajien teksteissä. Kirjoittajia oli tietenkin monentasoisia, aivan huippuja sekä sitten paljon muuta.

Ihan kaikkien tarinoita ei aina ehtinyt lukea, sekä joskus aloitus ei ehkä tuntunut niin kiinnostavalta, jotta olisi halunnut lukea kirjoituksen loppuun. Loistavia tarinoita oli kuitenkin mahdottoman paljon ja vaikka tarina itsessään ei olisi ollut aina parhaimmalla tavalla kirjoitettu, niin aiheen kiinnostavuuden takia ei kirjoitusta voinut jättää kesken. Mielikuvitus, kokemukset ja erilaiset historiat takasivat laajan kirjon teksteissä. Tapoja oli varmasti niin monta kuin opiskelijaa, en oikein edes tiedä kuinka paljon opiskelijoita oli, mutta paljon.

Keskusteluosuuksiin opettaja aloitti kysymällä kysymyksiä eri teksteistä aina aiheeseen liittyen. Tekstien kirjo oli kaikenkattava, yksi suosikeistani oli New Yorkerin As you would have told it to me (sort of) if we had known each other before you died, kirjoittajana ruotsalainen Jonas Hassen Khemiri. Esseessä protagonisti on epätietoinen mikä on todellisuutta ja mikä kavereiden pilaa.

Pamela aloitti keskustelen tämän esseen pohjalta kysymyksellä: miten kirjoittaja käytti protagonistin tunteita vakuuttaakseen lukijoita, että tarinalla on salainen todellisuus kerrotun takana? Tarinan lopussa paljastuu harhakuvitelma, opettaja kysyi kuinka pystymme kasaamaan todellisuuden tämän takana? Kysymyksillä tarinoiden pilkkoaminen ja analysointi oli ihan uutta itselleni. Kysymykset johti usein siihen, mitä kyseistä tapaa käyttäminen vaikuttaisi omiin tarinoihin. Tässä tarinassa puhuttiin myös kertojan ja kirjoittajan äänestä sekä onko kertoja luotettava vai ei. Koin haastavimmiksi osuuksiksi kurssissa kirjoitustehtävät. Kun ei kirjoita englanniksi ja ei ehkä ole edes tavoitteena vaihtaa kieltä, niin aina on työlästä kirjoittaa muulla kuin äidinkielellä. Tarinassa nyanssit tekevät paljon, omaa tyyliä on vaikea tuoda esiin muilla kuin omalla äidinkielellä, ellei ole tottunut ja kirjoittanut paljon jollain tietyllä kielellä. En kuitenkaan ottanut asiasta stressiä, tässä ei kuitenkaan ollut englanninkielen kurssista kysymys ja tarinan jälkeen olikin tarkoitus kirjoittaa vielä selitys mihin tekstillään pyrki. Kurssi oli todella antoisa ja suosittelen kurssia kaikille kirjoittamisen opiskelijoille.

Pamela kertoikin seuraavasta kurssista, joka on “Stories of Place”. Kirjoitin kurssille pienen tarinan, joka sijoittui Hiittisten saaristoon. Ajettelin sen olevan erilainen ja poikkeava muista, tämän tarinan pohjalta Pamelakin ajatteli minun saattavan kiinnostua marraskuun 15. alkavasta kurssista.

Free from Iowa – Stories of Place: Writing & The Natural World 15.11.18

New Massive Open Online Course

The International Writing Program (the IWP) at the University of Iowa presents, with generous support from the Bureau of Educational and Cultural Affairs (ECA) of the US Department of State, the course “Stories of Place: Writing and the Natural World.” This course will be given as a MOOC (Massive Open Online Course) Nov. 15 – Dec. 31, though the course site will remain open until Mar. 15. You may take the course at your own pace during that window of time.

You as participants will work with some of the many possible types of creative non-fiction, ranging from essays, science journalism, travel narratives, and speculative portrayals of the natural future. As writers, you will work with ways to portray truth and fact, whether it involves telling stories about the local, the global, the invisible, the beautiful, or the uncertain.

The course content includes writers who are both native and non-native English speakers (including former IWP Fall Residents), and we welcome those of you who are working on your own English language skills. Reading and listening to writers from a variety of backgrounds, and locating your own voice and experience through the writing of stories are strong language practice techniques.

Registration for the course is now open. Learn more here, or go straight to enrolling here.

Kevään 2018 kestävä Euroopan laajuinen 100-sanan kirjoituskilpailu

European Association of Creative Writing Programmes Flash-Fiction kilpailun on tarkoitus olla kaikille avoin, Euroopan laajuinen näyttö tasokkaasta luovasta kirjoittamisesta.  Kilpailuun voi osallistua suomen kielisillä 100 -sanan teksteillä, joita kutsutaan flash-fiktioksi tai raapaleiksi. Kilpailu on avoinna tammikuusta maaliskuun loppuun asti.

Suomalainen kilpailun järjestäjä on Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutus.
Lisätietota kilpailusta

Flash-Fiction EACWP Contest 2019

 

Hanna Nivala: KIRJOITTAMISPELI

Hanna Nivala
KIRJOITTAMISPELI: luovan kirjoittamisen pelillistäminen (2017)

Hanna Nivalan gradu -tutkimuksen tavoitteena on pelillistää kirjoittamisprosessia videopelin avulla, ja tehdä kirjoittamisesta välittömästi palkitsevaa. Erityisesti nuorille suunnatun kirjoittamispelin tavoitteena on helpottaa laajan tekstikokonaisuuden kehittelemistä, edistää luovuutta ja ongelmanratkaisua. Laajan proosatekstin työstäminen voidaan jakaa välietappeihin, ja voidaan tarjota onnistumisen hetkiä, niin että kokonaisuudesta tulee järjestelmällinen ja suunnitelmallinen.

Lähtökohtana Nivalalla on se, että kirjoittamisen prosessissa itsessään täytyy olla jotain yhteistä pelaamisen kanssa niin, että tätä prosessia voi vahvistaa. Nivala esittelee kirjoittamisen ja pelien yhteyksiä käytännössä.

Sekä pelaamisessa että kirjoittamisessa olennaista on luovuus, parhaimmillaan flow-tila. Tämän osoittamiseksi Nivala rinnastaa flow-teorian peruselementit vastaaviin pelillistämisen teoriassa. Esimerkiksi epäonnistumisen pelon hälveneminen pelin avulla voi lisätä kirjoittajan uskallusta kokeilla eri mahdollisuuksia.

Toisaalta peli on sääntöihin perustuva systeemi, joka auttaa lopputulokseen pääsemisessä. Niiden saavuttaminen palkitsee kirjoittajaa suoritustasolla, koska pelissä kaikella yrittämisellä ja onnistumisella on välittömiä seurauksia. Nivala löytää runsaasti kiinnostavia kirjoittamispeliin liittyviä mahdollisuuksia myös oman pelikäsikirjoituksensa kautta.

SISÄLLYS

1 TUTKIMUKSENI LÄHTÖKOHDAT JA MOTIIVIT

2 PELIT JA PELILLISTÄMINEN

2.1 Miksi pelaamme?

2.2 Pelillistäminen

3 LUOVA KIRJOITTAMINEN

3.1 Luova prosessi

3.1 Kirjoittamisen esteet ja ongelmat

3.2 Miten prosessia voi tukea

4 PELI KIRJOITTAMISEN TUKENA

4.1 Mitä pelillisiä kirjoittamissovelluksia on jo tehty

4.2 NaNoWrimo-tapahtuman pelillisyys

4.3 Oma käsikirjoitukseni – Discovering of Howth

4.4 Peli reflektoinnin tukena

4.5 Peli tekstin tuottamisen tukena

4.6 Peli tulkitsemisen tukena

4.7 Muita mahdollisuuksia, oman työni karikot

5 PÄÄTÄNTÖ

Outi Kallionpää: Uuden kirjoittamisen opetus

Outi Kallionpään väitöstutkimus Uuden kirjoittamisen opetus, osallistavaa luovuutta verkossa
on ladattavissa osoitteesta:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6948-6

Uusia kirjoitustaitoja tulisi Kallionpään mukaan opettaa ainakin kolmesta syystä:
1. Nuorten vapaa-ajan kirjoittaminen keskittyy jo nyt suurimmaksi osaksi nettiin eikä perinteinen koulun kirjoittamisen opetus kohtaa tätä todellisuutta. Kallionpää tyrmää arkikeskustelussa yleistyneen diginatiivimyytin ja sanoo, että ” Verkossa kirjoittavat nuoret ovat taidoiltaan hyvin eri tasoisia, jolloin kouluopetuksella on myös tärkeä rooli toimia tasa-arvoisten kommunikointivalmiuksien tarjoajana koko ikäluokalle.”

2. Tulevaisuuden verkkoyhteiskunnassa yhä useammat elämän osa-alueet kytkeytyvät uuden kirjoittamisen hallintaan. Niin talous, kulttuurituotanto, yhteiskunnallinen osallisuus kuin merkitysten rakentaminen henkilökohtaisen elämän tarpeisiin tapahtuvat yhä enenevässä määrin verkkokommunikoinnin ja luovan sisällöntuotannon avulla. Tulevaisuuden syrjäytyjiä voivatkin olla juuri ne nuoret, jotka eivät pysty aktiiviseen verkko-osallisuuteen, vaan putoavat passiivisiksi, usein viihteellisten verkkosisältöjen vastaanottajiksi.

3.Uuteen kirjoittamiseen liittyvät tekniset, luovat ja sosiaaliset käytännöt tekevät kirjoittamisen opiskelusta mielekkäämpää ja saavat oppilaat kirjoittamaan enemmän. Tällä on positiivinen yhteys myös peruskirjoitustaitojen kehittymiseen.

 

Nuorten digitarinat työpajoja suunnitteilla

”Näkymättömät eli nuorten digitarinat”  -hankkeessa, jossa kirjoittamista edistää Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen linja. Näkymättömät -hankkeessa vahvistetaan nuorten taitoja tehdä itsensä näkyväksi kuvan ja kirjoituksen keinoin. Hanke liittyy taide ja hyvinvointi politiikkaan ja siinä kehitellään digitarina -työpajoja nuorille.

Ensimmäiset työpajat ovat jo hahmottumassa, keväälle 2016. Digitarinoiden helpoin muoto on selostettu kuvakertomus, jonka voi editoida ilmaisella wevideo -ohjelmalla  . Turun Taideakatemiassa keitetään tällaista luovaa työpajaa nuorille.

Sarjakuva-työpajoissa nuoret kehittelevät itselleen voimaannuttavia supersankari-hahmoja. Tämän lisäksi Jyväskylässä TAIKUn piirissä kehitellään myös omaelämäkerrallista RAPin pajaa sekä mm. improviosivaa kirjoittamis-peliä.

Jyväskylän kirjoittamisen linja tuo nuorten digitarinat -hankkeeseen pedagogiaan ja terapeuttiseen ohjaamiseen liittyvää taitoa. Sen vahvuus on myös luovien työskentelytapojen tutkimuspohjaisessa kehittämisessä. Yliopiston lehtori Risto Niemi-Pynttäri (rniemi@jyu.fi) vastaa hankkeesta TAIKUN osalta, yhdessä Karoliina Kähmin ja Katja Kontturin kanssa, he ovat tohtoreita.

(kuva: Olli Väänänen)

 

Verkkoproosa (2007)

verkkoproosa.php

 

Puheen ja kirjakielen välinen jännite on yksi keskeisiä voimia kirjoittamisessa. Puheenomaisten piirteiden tyylittely kirjoituksessa on proosaa. Verkkoproosa on sukua taideproosalle, se on epämuodollista ja tyyliin pyrkivää kirjoitusta. Verkkoproosaan liittyy myös erityinen mahdollisuus puhua henkilökohtaisella äänellä julkisesti. Proosa mahdollistaa sen että verkkopäiväkirjoissa voidaan puhua yksityisistä asioista julkisesti, yksityisyyttä paljastamatta. Verkkoproosa, tutkimus dialogisesta kirjoittamisesta (2007) on Risto Niemi-Pynttärin teoreettinen katsaus luovaan kieleen verkossa.
Linkki JYU tietokantaan

Nuorten digitarinat hanke 2015-17

NÄKYMÄTTÖMÄT – Nuorten digitarinat 2015 -17 on laaja hanke, joka tekee elämää näkyväksi. Se on EU-hanke, jonka keskeinen osa on tehdä Jyväskylässä taustatutkimusta, koota tietoa ja ideoita perustaksi nuorten digitarinoiden työpajoihin. (Anteeksi hallinnollinen kieli, tama kirjoitetaan auki ja konkreettiseksi vähitellen). Jyväskylän yliopistosta mukana on tutkijoita ja opiskelijoita.

Esimerkkejä käytettävistä menetelmistä nuorille ovat mm.
– Digitaalinen, omakuvallinen tarinallistaminen.
– Oman kertojuuden työstäminen ja taitojen kehittäminen erilaisia, esimerkiksi koomisia, kertojaääniä rakentamalla
– Tulevaisuuteen sijoittuvien tarinoiden hyödyntäminen oman elämän suuntaamisessa
– Sanallisen ja kuvallisen yhdistäminen, miksaaminen, populaarigenret sarjakuvissa, videoissa ja animaatioissa

Digitarinoiden tekemisen taidot auttavat kehitetään nuorten toimijuutta ja itseilmaisutaitoja. Toimintamalli (TOIVO), joka sisältää 1) omaelämäkerrallisia kerrontatapoja ja menetelmiä sekä 2) taiteellisten ilmaisukeinojen yhdistelmiä, jotka tukevat työ- ja koulutuspaikan hakemisessa tarvittavien tekstitaitojen kehittymistä.

Omaelämäkerrallisella kirjoittamisella tuetaan myös muuta kuin sanallista ilmaisua. Omaa tarinaa voi kertoa erilaisin ilmaisun keinoin, omakuvien avulla tai fiktiivisten henkilöiden ja tilanteiden kautta. Tavoitteena on auttaa kutakin luomaan itselleen merkityksellistä tarinaa. Hankkeessa tarjotaan mahdollisuus työpajatyöskentelyyn sanallisen ilmaisun ohella animaatio-, video-, valokuva-, kuva-, sarjakuvaja tanssitaiteen ilmaisun keinoin.

Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen tukeutuu miksaamiseen – esim. musiikki, elokuva ja pelit – yhdistelemistä oman elämän ilmaisun tukena. Nuoren arkielämän tarkastelun vahvistamiseksi hyödynnetään voimauttavan päiväkirjan ja kuva- tai videopäiväkirjan menetelmiä. Koomisen ja hauskan elämäntarinan kerrontaa käytetään voimaannuttavasti. Lopputuloksena syntyy monimediaisia teoksia, jotka kuvaavat nuorten omaa elämäntilannetta ja tulevaisuuden tavoitteita.

Nuorten digitarinat hankkeeseen osallistuvat Turun AMK:n, Seinäjoen AMK:n ja Jyväskylän yliopiston TAIKU, kirjoittaminen. Nuorten digitarinoita pilotoidaan yhteistyössö Turun, Seinäjoen ja Jyväskylän kirjastojen ja nuorisotyön kanssa.

Outi Kallionpää: Uusien mediakirjoitustaitojen merkitys

Uudet kirjoitustaidot, kuten multimodaalinen kirjoittaminen, sosiaalisten ja luovien verkkotekstilajien tuottaminen, julkaisuprosessin hallinta sekä monisuorittamisen ja tietoisuustaitojen vuorottelu ovat tärkeitä uusia taitoja.

Kirjoittamusen väitöskirjaa valmisteleva Outi Kallionpää käsittelee Media&Viestintä -tutkimusjulkaisussa näiden taitojen huomioimista kouluopetuksessa. Teknisen kehityksen ja sosiaalisen median vaikutuksesta syntyneet uudet kirjoitustaidot ovat luonnollisesti tulevaisuustaitoja.

Perinteinen koululaitos on hidas omaksumaan uusia toimintamalleja, Kallionpää kysyy, pitäisikö näiden uusien sisällöntuottamistaitojen opetusta alkaa kehittää tavoitteellisesti. Tulevaisuuden yhteiskunnassa uusien kirjoitustaitojen merkitys tulee olemaan täysipainoisen sosiaalisen, kulttuurisen, yhteiskunnallisen ja taloudellisen osallistumisen mahdollistajana ilmeisen keskeinen.

Linkki koko artikkeliin Media&Viestintä 4/2014 julkaisussa.

 

Anne Kalliomäki: ELÄMYSPALVELUIDEN TARINALLISTAMINEN

Anne Kalliomäen pro gradu  Elämyspalveluiden tarinallistaminen (2014) yhdistää dramaturgian ja matkailupalvelut, näin se liittyy uuteen ja ajankohtaiseen palvelumuotoilun alueeseen. Tutkimuksen taustalla on Kalliomäen oma tie yrittäjäksi. Se on alkanut elokuvakäsikirjoittamisen parista ja edennyt kirjoittamisen opiskeluun sekä Teatterikoneen käsikirjoittajaksi ja lopulta pioneerityöhön tarinallistajana.  Kalliomäki on ensimmäisenä Suomessa nimennyt ammatikseen ”tarinallistaja”. Tarinakone -yrityksessään hän on tarinallistanut matkailupalveluja.

Kirjoittamisen pro gradu -tutkielmassaan Kalliomäki reflektoi kokemuksiaan matkailupalveluiden tarinallistajana. Hän purkaa palvelumuotoilun metodisesti kahteen eri elementtiin – draamaan sekä elämykselliseen palveluun. Tarkoituksena on kartoittaa palvelumuotoilun tarinalliset edellytykset ja tehdä selkoa siitä, kuinka näiden lähtökohtien pohjalta suunnitellaan matkailupalveluun liittyvä tarina. Kalliomäen tutkimuksessa esimerkkeinä toimivat hänen lukuisat tarinallistamis-projektinsa eri puolilla Suomea aina Lapista eteläiseen Nuuksion kasallispuistoon saakka.  Hän on tarinallistanut Jyväskylän yliopiston historian Unon ja Wolmarin tarinassa sekä ollut tarinallistajana Jyväskylässä suositun Toivolan pihan suunnittelussa.

Tutkimuskohteensa Kalliomäki taustoittaa liittämällä tarinallistamisen ns. tarinayhteiskunnan syntyyn. Tämän myötä hän hahmottelee keskeiset käsitteet kuten palveluelämys sekä ennen kaikkea palvelumuotoilu.

Tarinan dramaturgiaa käsittelevässä luvussa Kalliomäki tarkastelee sitä, kuinka tarinan myötä syntyy odotuksia, jännitteitä, konflikteja sekä käänne. Palveluelämys voidaan hänen mukaansa luoda samalla tavalla kuin tarina. On hyvä, että Kalliomäki pitäytyy vain yleisimmässä draaman muodossa, vaikka käytännössä draamallisia rakenteita on paljon ja erilaisia. Palveluelämyksen luomisen kannalta draaman perusmalli riittää perustaksi, koska sen avulla voidaan osoittaa, kuinka palveluelämyksessä on paljon samaa kuin tarinassa yleensä.  Kalliomäki osoittaa myös käsikirjoituksen laatimisen merkityksen. Palvelutapahtumaan on hänen mukaansa syytä suunnitella draamallisten odotusten ja jännitteiden prosessi siten, että kokonaisuus muotoutuu elämyspalveluksi. Esimerkkinä Kalliomäki käyttää Voglerin sankarin matkan mallia, joka on eräs draaman kaaren sovellus. Hän itse on soveltanut sankarin matkan mallia Kuutamolla -elämystapahtumaan, jossa kuutamoöinä kuljettava luontopolku on dramatisoitu elämykseksi.

Tutkimuksen ydinluvussa tarkastellaan yksityiskohtaisesti dramaturgisen tarinallistamisen ja palvelumuotoilun suhteita. Tässä Kalliomäki tekee ansiokasta terminologista työtä kehitellessään palvelumuotoilun kannalta hyödyllisiä termejä.  Palvelun kontaktipiste rinnastuu siinä kohtaukseen, tila rinnastuu näyttämöön ja asiakaspalvelijat rooleihin. Esineiden käyttö rekvisiittana jaotellaan hyödyllisesti erilaisten tarinaan liittyvien funktioiden mukaan. Tällainen erottelu on erittäin hyödyllistä palvelujen suunnittelijoille.

Kun tarinallistetun palvelun keskeiset termit on kehitelty, Kalliomäki syventää terminologista kehittelyään siihen, kuinka yrityksestä ja paikan historiasta syntyy tarina. Keskeinen termi on tarinadentiteetti, jonka myötä palvelu sidotaan yrityksen substanssiin ja vahvuuksiin sekä paikallishistoriaan. Kalliomäen tarinallistamat palvelut hyödyntävät usein myyttisiä tarinoita. Ne eivät ole vapaasti keksittyjä myyviä tarinoita vaan paikalliseen perinteeseen ja yrityksen toimintahistoriaan liittyviä. Termien kehittely Kalliomäellä on erityisen ansiokasta, ainoastaan ero yrityksen syntytarinan ja tarinallistetun palvelun välillä jää epäselväksi, yrityksen konkreettinen historia ei aina sisälly palvelullistettuun tarinaan. Toisaalta Kalliomäki korostaa palveluyritysten eettistä perustaa nostamalla esiin yrityksen synnyn osana paikallishistoriaa ja tekemällä sen osaksi tarinallistettua palvelua.

Työnsä viimeisessä vaiheessa Kalliomäki tarkastelee sitä, kuinka palveluiden tarinallistaminen tapahtuu edellä esiteltyä mallia hyödyntäen.  Tarinan käsikirjoittamisen käytännössä keskitytään draaman kaaren ja stooripuun tarjoamaan kehikkoon, ja ansiokaan terminologian soveltaminen jää vähemmälle. Toki tämä palvelun käsikirjoittamisen käytännön tarkastelu on johdonmukaista yleiskäsitteiden tasolla, kun palveluelämystä rakennetaan Stooripuun avulla niin, että se kumpuaa yrityksen tarinaidentiteetistä.